Kaverini kommentoi sitä etten ole piiiiitkään aikaan kirjoitellut mitään. Olen noudattanut vanhaa sanontaa "Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, niin älä sano mitään".
Viime viikot ovat olleet vähän sitä ja tätä. Pentu on ollut oikea energiapakkaus ja sitä energiaa on riittänyt joka ilta kello 22 saakka. Oli helpottavaa kuulla, että myös lastentarhanopettajan mielestä Pentu tarvitsee tarhassa olemista. Hän vietti kotona pari arkipäivää ja paluu tarhaan oli ollut täynnä vauhdikkaita tilanteita. Kotona hänet saa rauhoittumaan kivasti muumien ääreen, mutta vastustan telkkarin käyttämistä lapsenvahtina. Mutta toisaalta, joskus vain on pakko, että saa hoidettua Pampulaa tai tehtyä jotain ruokaa laumalle. Meidän neidissä riittää tuota puhtia, ihan vaikka muille jakaa. Onneksi yhtenä pimeänä sunnuntaina kummit tekivät hänen kanssa uimahallireissun, ja joskus pienikin tauko voi tuntua lomalta.
Tuntuu pahalta valittaa Pennusta. Hän on oikeasti ihana ja aurinkoinen pentu. Itse olen tieni valinnut ja vanhempiinsahan hän tulee. Me molemmat olemme olleet erittäin liikkuvaisia ja energisiä lapsia, joten voiko olettaa että jälkikasvumme ihmettelisi maailmaa persus penkissä kaiket päivät. Ei todellakaan!! Tietysti se on rankkaa, kun on kaksi alle kolme vuotiasta, mutta onhan niitä hienoja hetkiäkin. Yleensä vaan nämä hetket eivät sijoitu kello 20-22 väliin. Tuolloin kotimme muuttuu taistelukentäksi, vampyyrit vastaan ihmissudet.
Tuo aika menee suurin piirtein näin:
Pentu: äiti lue tämä kirja
Pentu: isi lue tämä kirja
Vanhemmat: äiti ja isi rakastaa sinua
Pentu: Minä rakastan äitiä, minä rakastan isää, minä rakastan vauva...
Vanhemmat: Hyvää yötä!
Pentu: Ei valoja pois!!!!
Valot päälle!!!....
Tule tänne kulta (viehkeästi houkutellen)!
TULE TÄNNE ÄITI(Uhkaileva ja käskevä sävy)!
Jano!! Haluan vettä!
Mörkö tulee...
Tuiki tuiki tähtönen...
Saako tulla pois? Sakoo tulla huoneeseen?
En halua nukkua!!!
Isi tule silittämään...
Kun Muumilaakson tarinat on käyty läpi, juotu, silitetty ja lopulta vähän vaille kymmenen emosusi huutaa "pää kiinni ja tyynyyn!!". Pentu nukahtaa kuin enkeli noin vartin yli kymmenen ja rauha laskeutuu usvanlailla yllemme. Tämä joka iltainen kahden tunnin tahtojentaisto vie voimat, olen aivan puhki fyysisesti ja henkisesti. Ja siten pitäisi viettää sitä "omaa aikaa", sivistää itseään ja olla fiksuja puhuva aviovaimo. Jep jep!
Tämä on vain vaihe, kyllä se menee ohi!
(viisauden sanoja ystävältä. DAA, vaihe tämä on, mutta silti menee hermot, Prkl!!).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti