Omaa aikaa, ehkä viiden vuoden kuluttua!

Kaverini kommentoi sitä etten ole piiiiitkään aikaan kirjoitellut mitään. Olen noudattanut vanhaa sanontaa "Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, niin älä sano mitään".

Viime viikot ovat olleet vähän sitä ja tätä. Pentu on ollut oikea energiapakkaus ja sitä energiaa on riittänyt joka ilta kello 22 saakka. Oli helpottavaa kuulla, että myös lastentarhanopettajan mielestä Pentu tarvitsee tarhassa olemista. Hän vietti kotona pari arkipäivää ja paluu tarhaan oli ollut täynnä vauhdikkaita tilanteita. Kotona hänet saa rauhoittumaan kivasti muumien ääreen, mutta vastustan telkkarin käyttämistä lapsenvahtina. Mutta toisaalta, joskus vain on pakko, että saa hoidettua Pampulaa tai tehtyä jotain ruokaa laumalle. Meidän neidissä riittää tuota puhtia, ihan vaikka muille jakaa. Onneksi yhtenä pimeänä sunnuntaina kummit tekivät hänen kanssa uimahallireissun, ja joskus pienikin tauko voi tuntua lomalta.

Tuntuu pahalta valittaa Pennusta. Hän on oikeasti ihana ja aurinkoinen pentu. Itse olen tieni valinnut ja vanhempiinsahan hän tulee. Me molemmat olemme olleet erittäin liikkuvaisia ja energisiä lapsia, joten voiko olettaa että jälkikasvumme ihmettelisi maailmaa persus penkissä kaiket päivät. Ei todellakaan!! Tietysti se on rankkaa, kun on kaksi alle kolme vuotiasta, mutta onhan niitä hienoja hetkiäkin. Yleensä vaan nämä hetket eivät sijoitu kello 20-22 väliin. Tuolloin kotimme muuttuu taistelukentäksi, vampyyrit vastaan ihmissudet.

Tuo aika menee suurin piirtein näin:
Pentu: äiti lue tämä kirja
Pentu: isi lue tämä kirja
Vanhemmat: äiti ja isi rakastaa sinua
Pentu: Minä rakastan äitiä, minä rakastan isää, minä rakastan vauva...
Vanhemmat: Hyvää yötä!
Pentu: Ei valoja pois!!!!
           Valot päälle!!!....
           Tule tänne kulta (viehkeästi houkutellen)!
           TULE TÄNNE ÄITI(Uhkaileva ja käskevä sävy)!
           Jano!! Haluan vettä!
           Mörkö tulee...
           Tuiki tuiki tähtönen...
           Saako tulla pois? Sakoo tulla huoneeseen?
           En halua nukkua!!!
           Isi tule silittämään...

Kun Muumilaakson tarinat on käyty läpi, juotu, silitetty ja lopulta vähän vaille kymmenen emosusi huutaa "pää kiinni ja tyynyyn!!". Pentu nukahtaa kuin enkeli noin vartin yli kymmenen ja rauha laskeutuu usvanlailla yllemme. Tämä joka iltainen kahden tunnin tahtojentaisto vie voimat, olen aivan puhki fyysisesti ja henkisesti. Ja siten pitäisi viettää sitä "omaa aikaa", sivistää itseään ja olla fiksuja puhuva aviovaimo. Jep jep!

Tämä on vain vaihe, kyllä se menee ohi!
(viisauden sanoja ystävältä. DAA, vaihe tämä on, mutta silti menee hermot, Prkl!!).

Voi Perjantai!!

Jos joskus olenkin tuntenut morkkista siitä, että Pentu on tarhassa ja minä kotona äippälomalla, niin EN tänään!! Lapset osaavat olla rasittavia, hermoja raastavia, kuristettavan ärsyttäviä ja tuhoisia tervejärkisen(?) aikuisen hermoille.

Rakastan sitä pientä karvapäätä suunnattomasti, mutta tänään teki mieli kuristaa se pikku pirulainen. Pentu on oppinut muun muassa kysymään "Miksi?" ja tähänhän ei ole vastausta jota ei voisi jatkaa uudella Miksi-kysymyksellä. Tyyliin...

-Pentu, älä hankaa voita pöytään!!
-Miksi?
-Se sotkee kaikki paikat
-Miksi?
-Voi kuuluu leivälle ja leipä suuhun
-Miksi?... ...
Ja jos häneltä kysyy vastaavaa, vastaus on "Siksi!!" ja iloinen nauru päälle. Suloista? No, hetken aikaa joo, MUTTA...!!!

Tänään hän halusi tehdä kaiken itse ja tasan tarkkaan vastoin äidin pyyntöjä. Päivä kruunautui siihen kun Pentu pudotti lasin lattialle, kiivettyään pöydän ääreen meuhkaamaan. Halusi piparin (Huom!! Vartti ennen ruoka-aikaa, huutaen "EI RUOKAA, PIPARI!!"). Pentu otti tiukan liidon eteiseen siksi aikaa, että sain siivottua keittiön. Tämä kaikki tapahtui noin 15 minuuttia ennen Isäsuden paluuta ja jostain syystä hän arvasi, että jotain oli sattunut. Tunnelma oli ehkä Hieman varautunut. En ole ylpeä itsestäni, mutta pinnani paloi aivan tyystin. Pamautin Pennun kuullen pari ärräpäätä ja jätin hänet yksin istumaan eteisen lattialle, kun raivosin imurille keittiössä. Suunnittelin jo lähteväni lätkimään johonkin suuntaan, kun uros saapuu kotipesään, mutta tänne jäin.

Mitä väliä sillä yhdellä lasilla oikein oli, ei mitään. Mutta sillä hetkellä Äitisusi oli väsynyt ja olo on ahdistunut. Omasta mielestäni olen pääsääntöisesti hyvä äiti - paras mahdollinen Pennulle, mutta joskus se kuppia vaan keinahtaa ja läikkyy. Tekee mieli karata sinne missä pippuri kasvaa, tai minun tapauksessa oikeastaan merille, tällä hetkellä kavereiden tykö Monacon F1 viikolle.

Vanhemmuuden suurin oppimäärä tuntuu muodostuvan syyllisyyden kestämisestä. Tunnen kamalan huonoa omatuntoa siitä, että pinnani palaa enkä jaksa olla läsnä ja selittää kaikkia asioita järkevästi ja rauhallisesti. Morkkista lisää se, että en tehnyt mitään hyödyllistä tai opettavaista hänen kanssaan koko päivänä.

Kummallehan meistä jää suuremmat traumat näistä ajoista?

Monaco-Ville

Radalla

Muistoja menneestä,
Monaco F1 kisat!

Aa aa auto...

Tänään on Pennun ensimmäinen kevätjuhla. Odotamme mielenkiinnolla mitä tämä Ryhmärämä esittää meille vanhuksille. Ilmeisesti paljon lauluja, koska olemme saaneet pienen laululinnun meille asumaan. Rallattelua kuuluu suihkussa, bussissa, ratikassa, ruokapöydässä ja leikkien aikana, joka paikassa... Suloista!! Tällä hetkellä Pennun "levylautasella" soivat muun muassa...

 

Liina

Kierrän kuljen näin.

Miss´on ystäväin?

Liinan hälle levitän ja poskeansa silitän.

Sä oot mun ystäväin.

 

 

 

 

Laiva

 

Laiva, laiva, minnekkä laiva mennee?

Muille maille omenoita ostamaan,

kaalinpäitä kauppaamaan.

Hups, laiva keikkas.

 

 

 

 

(Nimi tuntematon)

 

Aa aa auto, auto se kulkee maantietä pitkin.
Aa aa auto, auto se kulkee maantiellä.

Buu buu bussi, bussi se kulkee reittiä pitkin,
Buu buu bussi, bussi se kulkee reitillä.

Laa laa laiva, laiva se kulkee laineita pitkin.
Laa laa laiva, laiva se kulkee laineilla.

Lee lee lentsikka, lentsikka se kulkee ilmoja pitkin.
Lee lee lentsikka, lentsikka se kulkee ilmassa.

 

 

Tästä viimeisestä biisistä (muka järkevä ja jalat maassa elävä todellisuudessa panikoiva) Susiäiti meinasi vetää sen johtopäätöksen, että meidän Pentu änkyttää!!! (Puhehäiriö!! Apua!!) Ennen kuin Pentu oli kunnolla oppinut laulamaan sanoja, hän toisteli "Aa aa auto". Mietin hädissäni, että Pennun puheenkehityksessä on jotain vikaa ja aloin seuraamaan hänen puheluaan. Tovin kuluttua tajusin "häiriön" koskevan vain tätä sanaa ja mietin mistähän tämä johtuu. Kuukausi myöhemmin ymmärsin, että kyseessä on Tarhassa laulettava laulu!! (Minäkö tyhmä, en ymmärrä?!)

 

 

Mitä tästä opimme? ÄITI, ÄLÄ VEDÄ LIIAN NOPEITA JOHTOPÄÄTÖKSIÄ!



Tarhasusi ja syyllistetty emo

Ah, loma! Olen lomalla, äitiyslomalla. Voi sitä pahojen katseiden määrää, kun kerroin että jään vapaalle, mutta Pentu viedään tarhaan. Poikkeuksia lukuunottamatta, joka päivä!! Hölmistyneitä ilmeitä, kulmien kohottelua ja lopulta epävarmaa myötäilyä, että niin on parasta Pennulle ja Emolle.

Pentu on vuoden aikana tottunut olemaan tarhasusi ja viihtyy siellä. Äiti taas on väsynyt, kiukkuinen ja ideaton tällä hetkellä. Miksi kiusata kumpaakaan meistä? Mitäs sitten jos ja kun tulee lähtö laitokselle kesken työpäivän? Minne laittaisin hänet, kun kaikki hoitovastuun ottavat ovat arkisin töissä? Tarhaan tietenkin!!

Mielenkiinnolla seurasin mediassa vellonutta keskustelua pienten lasten päivähoidosta. Lapsista joilla ei ole koskaan lomaa. Jotenkin tuntuu hurjalta, jos tällaisia tapauksia on. (Ja varmasti onkin) Olen enkä naiivi, mutta olisikohan asiaa paisuteltu? Määrät tuntuivat aika isoilta. Oli erittäin hyvä, että asia nostettiin esille, mutta tällainen suht tervepäinen ja vastuunsakantava äiti sai taas lisää syitä tarkkailla itseään ja ruoskia huonoudestaan.

Äitiyshän perustuu itsesyytökseen, joka alkaa siitä hetkestä kun raskaustesti on positiivinen ja jatkuu hautaan saakka. Olenko vahingoittanut lastani, kun tuli vietettyä kostea ilta kavereiden kanssa viime kuussa? Hitto, nyt lapseni tulevaisuus on pilalla, kun olen polttanut tupakkaa viimeisen vuoden aikana ennen raskautta! Apua, söin pastoroimatonta rahkaa!! Imetinkö tarpeeksi? Pitäisikö sittenkin antaa vain luomuruokaa? APUA, APUA, OLEN HUONO ÄITI!! Näin se vain menee. Sen lisäksi, että luonnostaan kamppailee syytösten kanssa, ympäristö ruokkii niitä. On "ystävällisiä" tarhantätejä, anoppeja, äitejä, neuvolantätejä, kaikkitietäviä "ystäviä", työkavereita, nimimerkin taakse piiloutuvia kommentaattoreita, median edustajia ja kukkahattutätejä. Kyllä näitä riittää. Hyväähän he (yleensä) tarkoittavat, mutta eivät he aina helpota oloamme. Olen äiti, minua saa neuvoa. Kuka vaan saa tulla kertoa minulle mikä on parasta Pennulleni, koska minähän en sitä en voi tietää!!!

Seuraa saaressa

Tämän lauantain ohjelmaksi muodostui pennun paluu ja piknic. Pennun tarhan vanhemmat ovat olleet aktiivisia erilaisten tapahtumien järjestämisessä. Tänä lauantaina ohjelmassa oli yhteinen piknic Seurasaaressa. Tapaaminen oli portilla iltapäivästä jonka jälkeen oli tarkoitus syödä ja leikkiä Juhlakentän tuntumassa parin tunnin ajan.

 

 

 

Meidän pesua myöhästyi aloituksesta hieman. Kummit eivät meinanneet raaskia luopua pennustamme, joten vaelsimme myöhämmin omin nokkinemme saaren poikki lauman luoksen. Aikaisemmin olin ylikriittinen ja tiukka myöhästymisien suhteen. "Jos olet myöhässä älä tule ollenkaan" oli mottoni ja vain yksi ystävistäni sai "vapautuksen" tästä. Nykyään olen silloin tällöin myöhässä, se nostattaa edelleenkin verenpainettani, mutta ei enää aiheuta orastava sydänkohtausta. Syy ei kuitenkaan koskaan ole minussa vaan muissa laumanijäsenissä. Milloin pentu keksii kakkia ulko-ovelle tai isisusi etsii kadonnut... No, mitä ikinä tai bussiliikenne EI VAAN TOIMI TALVELLA!!! Mutta erittäin harvoin, jos koskaan, syy on yksinomaan minun. Ei, Ei, EI!!!


Nyt se on virallista!! Kevät/kesä on alkanut!
Ensimmäiset nuotiomakkarat syöty, on ruokailtu luonnonhelmassa. Päivä muutui koko ajan kauniimmaksi ja loppujen lopuksi palasimme kotiin vasta iltapesulle ja pusulle. Viiden tunnin ulkoilu tainnutti koko lauman nopeasti ja vaivattomasti.