Ainut murheenryyni on yläkerran "naapurin poika" eli railu viisikymppinen taksikuski, joka käy läpi huonoja ja ei niin huonoja kausia. Tällä hetkellä on menossa huono kausi. Tämä tarkoittaa sitä, että hän hakkaa seiniä (toisinaan toisten ovia), jos kuulee ääniä naapurista. Viime yönä tämä "sekopää" keksi rueta riehumaan klo 4.30 ja jatkoi sitä aina puoli lahdeksaan. Hän siirteli huonekaluja asunnon laidasta laitaan ja vasaroi. Isäsusi ja Pentu ilmeisesti eivät saaneet siksi nukuttua kunnolla. Itse olen niin väsynyt ettei minua herätä edes pommi. Asia on viety eteenpäin ja katsotaan mitä tuleman pitää.
Meidän talossa on tämän "sekopään" lisäksi pari lapsiperhettä ja loput mummoja. Naapurin mummo on adoptoinut meidät, vaikkakaan ei ole kysynyt lupaa meiltä. Hän meni vanhana (30 vuotiaana) naimisiin ja he eivät saaneet omia lapsia. Puoliso kuoli 15 vuotta sitten. Hän kutsuu meitä erittäin innokkaasti kylään ja on lupautunut noin sata kertaa pentujen vahdiksi, jos vaikka emo haluaa käydä kaupassa ihan rauhassa tai noutamassa Pennun tarhasta ilman Pampulaa. No, vielä en ole tähän tarjoukseen tarttunut, mutta kahviteltu ollaan puolin ja toisin ja Pentu on saanut joululahjan häneltä. Joskus olen vienyt hänelle lämpöisiä leipomisia, kun olen sattunut tekemään.
Ainut asia mikä minua häiritsee on, että hän myös tietää milloin meillä on vieraita, että matkustelemme ja tapaamme ystäviämme usein. Itse en koe, että meillä käy paljon vieraita, mutta näin hän asian näkee. Toisinaan hän odottaa ikkunassa milloin tulemme kotiin, että pääsee tervehtimään meitä ovelle. Ahdistaa toisinaan, mutta ilonsa yksinäisellä. Taidanpa taas joku päivä viedä leivän hänelle.
Olenkohan ainut ikäluokkani leivänpaistaja?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti