20. joulukuuta 2013

Jos varustelu ratkaisee...


Varusteet ovat kaikki kaikessa. Toiset ostavat parhaat mailat tennikseen, toiset hienoimman viihdekeskuksen olohuoneeseen minkä rahalla saa. Meidän varusteluinto keskittyy nyt kylpyhuoneeseen. Enkä puhu kaakeleista tai hierovista suihkuista vaan perusasioista. Fakta on, että kun vatsa toimii, elämä hymyilee. Pienin on vielä vaippoja käyttävä toukka, mutta isomman kanssa opettelemme eroon vaipoista. Kesän yritys meni kirjaimellisesti reisille. Pentu olisi halunnut, mutta vauva "pilasi" kaiken. Meillä vanhemmilla ei ollut aikaa tai hermoja ja Pentukin meni vähän sekaisin isosta elämänmuutoksesta. Nyt olemme tovin opetelleet pottailua, välillä on tullut vahinkoja, mutta enemmän onnistumisen elämyksiä.


 
 
Mitä tarvikkeita lapsiperheen vessa vaatii? Korokkeen, potan, vaipanvaihtoalustan, pienennysrenkaan, toisen korokkeen, pesuvadin ja ennen kaikkea kannellisen roskiksen. Pentu pesee itse kätensä jakkaran avulla, pyyhe on alhaalla, että hän voi helposti kuivata kädet. Tietysti pitää olla potta sekä sen lisäksi meidän neidille pienennysrengas niitä hetkiä varten kun ollaan isoa tyttöä ja halutaankin pöntölle. Pampulalle pitää olla vaipanvaihtoalusta ja suojia (kertakäyttöisiä ehdottomasti), tilava vesipiste lähellä ja jo mainittu Kannellinen Roskis!






 

Kun ensimmäisen kerran olimme vastatusten vessavarustelun kanssa, puolisoni (Herra Tarkka Markka) kauhisteli valitsemani roskiksen hintaa ja yritti suostutella minut vaihtamaan sen halpaan kannettomaan roskakoriin. En antanut periksi. Noin kuusi kuukautta myöhemmin hän kiitti minua erinomaisesta valinnasta ja kuusi kuukautta siitä hän osti uuden samanlaisen ilman vikinöitä tai edes vilkaisematta hintaa. Mikään ei ole ihanampaa kuin kakanhajuton koti...


 

Vessamme alkaa olla hyvin varusteltu ja Pentu kantaa sinne kirjoja säännöllisesti viihtyvyyden lisäämiseksi, nyt kun vain sen käytöstä saataisiin pysyvää, ilman suurta draamaa. Joululoma on meillä pyhitetty projektin viimeistelyyn, joten ystävät varokaa, jos kutsutte meidät kylään.

9. joulukuuta 2013

Veden viemää

Kuinka usein peset kädet? Laskeskelin, että normaalisti tulisi pestyä noin kymmenkunta kertaa, mutta lasten takia sen voi kertoa sadalla. Käteni ovat kuivat ja kynnet lohkeilevat. Jotkut sanovat, että ihmisen iän näkee parhaiten käsistä. Minulla se tarkoittaisi lähemmäksi 83 vuotta, ilman tänä ihme ainetta.



Malu wilz on ehkä paras käsien kuorinta-aine johon olen koskaan törmännyt. Nyt kun vain muistaisi käyttää sitä kaiken touhinan keskellä. Huoh!

6. joulukuuta 2013

Hyvää itsenäisyyspäivää!!

Olemme itsenäisiä, kiitos esi-isiemme. Olemme iloisia, kiitos ystäviemme. Viisi vuotta sitten, eräiden illanistujaisten jälkeen kaveriporukkamme kehitti idean kirkkokahveista (hiljaisena) vastineena lehdissä velloneeseen keskusteluun nuorista, jotka eivät kunnioita perinteitä ja harrastavat ihmissuhteita vain somessa. Ideana oli koota ekumeeninen kaveriporukkamme yhteen, käydä kirkossa ja juoda kahvit. Ajan saatossa kaikenlaisia tapahtumia on ollut, mutta vakiintuneeksi jäi itsenäisyyspäivän kirkkokahvit. Välillä ollaan oltu jumalanpalveluksessa ja kerran jopa järjestetty oma rukoushetki kirkossamme, kun seurakunta ei pitänyt messua lähikirkossamme. Tänä vuonna kokoonnunne tupareihin ja itsenäisyyspäivän juhlintaan samalla kertaa. Ohjelmassa on ruokaa, juomaa, visailuja ja seurustelua parhaiden ystäviemme kanssa. Porukkaa tulee jonkin verran alle 20 henkeä, joten tunnelma tulee olemaan tiivis. Mahtava ilta tiedossa...



Ihanaa itsenäisyyspäivää. Olkaamme itsenäisiä, mutta ei itsekkäitä!

3. joulukuuta 2013

Siunattu sauna!

Valitin pari päivää sitten ettei minulla ole omaa aikaa. Onhan minulla, joka viikkoinen lenkkisauna. Tiistai on meillä pyhitetty kodille ja saunalle. Kun isäsusi tulee kotiin ruokailemme, jonka jälkeen isä ja Pentu menevät huru-ukkosaunaan ja kun he palaavat emo painuu nauttimaan kiukaan lämmöstä aivan YKSIN. Joku voisi ihmetellä onko se omaa aikaa ja rauhaa, kun lauteille saattaa tulla kuka vain naapurin rouvista. Mutta ei se haittaa, heistä kukaan ei roiku minussa, ei kilju tai vaadi mitään. Voin kommunikoida lauseilla huutamatta tai toistamatta itseäni kymmentä kertaa. Ja usein olen saanut olla aivan yksin, ainoastaan kiukaan sihinää kuunnellen.


1. joulukuuta 2013

Yskä lähtee yskimällä, nuha niistämällä...


Viime viikon nuhaili Pampula ja nyt Pentu... Helppoja päiviä tiedossa!



Sipulin voimalla (taas) uuteen viikkoon...