Näytetään tekstit, joissa on tunniste vapaa-aika. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vapaa-aika. Näytä kaikki tekstit
3. joulukuuta 2013
Siunattu sauna!
Valitin pari päivää sitten ettei minulla ole omaa aikaa. Onhan minulla, joka viikkoinen lenkkisauna. Tiistai on meillä pyhitetty kodille ja saunalle. Kun isäsusi tulee kotiin ruokailemme, jonka jälkeen isä ja Pentu menevät huru-ukkosaunaan ja kun he palaavat emo painuu nauttimaan kiukaan lämmöstä aivan YKSIN. Joku voisi ihmetellä onko se omaa aikaa ja rauhaa, kun lauteille saattaa tulla kuka vain naapurin rouvista. Mutta ei se haittaa, heistä kukaan ei roiku minussa, ei kilju tai vaadi mitään. Voin kommunikoida lauseilla huutamatta tai toistamatta itseäni kymmentä kertaa. Ja usein olen saanut olla aivan yksin, ainoastaan kiukaan sihinää kuunnellen.
9. lokakuuta 2013
Äiti!!!
Äidit ja tyttäret ovat dilemma. Pienenä tytöt ovat äidin pikkuprinsessoja ja haluavat olla äitiensä varjoja. Usein taas kuulee nurrosikäisten tyttärien äitien pähkäilevän miten tulisivat toimeen hormoonimyrskyjen keskellä. Kun tytär kasvaa ja muuttaa pois, välit usein paranevat. Kun tytär alkaa odottaa lasta suhde muuttuu taas kerran. Pian molemmat ovat äitejä. Raskausaikana on ehkä helpompi puhua äidille raskauden muutoksista ja tuntemuksista kuin esimerkiksi omalle isälle. Äiti tietää mitä toinen kokee. Oma suhde äitiini on ollut ylä- ja alamäkeä. Välimatkamme on tehnyt siitä selkeämmän. Raskausaika ja äitiyden alku on tehnyt sen erilaiseksi. Nyt kahden pienen tytön äitinä olen miettinyt voiko äiti ja tytär olla läheisiä aina ja ikuisesti? Lähes kaikilla ystävilläni on ollut jos jonkinlaista säätöä äitinsä kanssa. Miksi minusta tuntuu, että suhde isään on aina ollut selkeämpi kuin äitiin?
Mutta nyt kun vietimme syysloman heidän luonaan huomaan tilanteen "erikoiseksi". Äitini on mummo, eikä ensisijaisesti äiti. Mummon tehtävä on hemmotella ja olla halaaja. Äiti komentaa ja kasvattaa, hoitaa ja huolehtii. Viikko mummolassa teki hyvää pennuille, mutta viimeiset kolme päivää olivat tiukkaa aikaa äidille. Mummo voi unohtaa sen miten aikoinaan komenteli meitä lapsia ja kuinka kuria pidettiin jo pienestä pitäen. Ymmärrän sen, että elimme metsän keskellä aivan erilaisessa ympäristössä, kuin missä pentuni nyt kasvavat. Mutta kuri oli silloin ja täytyy olla nytkin. Olin yksin lasten kanssa ja vaikka isovanhemmat auttoivat, vastuun kantaa äiti. Oli helpotus tulla kotiin ja tutulle reviirille. Enää en joudu miettimään sitä miten ihmeessä olen saanut pidettyä Pennun hengissä yli kaksi vuotta tai saanko pidettyä Pampulan ehjänä aikuiseksi?!

9. syyskuuta 2013
Kesä vain jatkuu... IHANAA!
Viime viikon loppupuoli oli kelien suhteen aivan uskomaton. Lauantaina grillattiin naapuriperheen kanssa omassa pihassa ja sunnuntaina ulkoiltiin. Kävelimme Kauppatorilta Munkinsaareen. Pennut nukkuivat suurimman osan ajasta pieniä tankkauksia lukuunottamatta.
![]() |
| Rauhallinen ruokailuhetki eli Kamalaa julki-imettämistä!! |
Olikohan tämä maanantai vuoden viimeinen kesäpäivä? (Huokaus) Tulen kaipaamaan kamalasti näitä ihania, aurinkoisia päiviä...
8. syyskuuta 2013
Kiirettä pittää, kiirettä pittää...
Mitä on kiire? Kun elimme kahdestaan kiire oli sitä, että viikko toisensa jälkeen arkisin aamulla lähdettiin varhain ja kotiin palattiin iltaruualle, joka sijoittui iltapalan tietämille. Kalenteri täyttyi kavereilla, ravintoloilla, liikunnalla, matkoilla ja muilla menoilla. Viikonloppuna nukuimme pitkään, maksellen kerättyjä univelkoja pois. Nyt kun pennut ovat kuvioissa, kiire on sitä että viikon jokaiselle arkipäivälle on jotain ohjelmaa. Entäs se univelkojen maksu?? Ehkä 10 vuoden kuluttua...
Maanantai meni kotihommissa eli toisin sanottuna edellisen viikon jälkiä siivotessa. Tiistaina piti käydä ostamassa Pennulle uudet lenkkarit. Tuon ikäisen jalka (ja muutkin osat) kasvaa kamalan nopeasti. Viime talvena kengät oli kokoa 23, keväällä 25 ja nyt ostin koon 26. Jotenkin ei enää nuo 60 €:n kengät innosta...
Keskiviikkona oli Pennun ensimmäiset juoksukilpailut. Ensin pelkäsin, että neiti ei suostu juoksemaan tai ainakaan oikeaan suuntaan. Onneksi isäsusi oli ajanotossa maaliviivalla. Voi, että oli emosusi pakahtua ylpeydestä. Pentu oli alle 4 vuotiaiden sarjassa neljäs seitsemästä ja kaiken lisäksi nuorin osallistuja. Mitalista jäätiin 1,2 sekuntia. Ensi vuonna tähdätään palkintopallille!! Ensimmäinen ja toinen siirtyvät seuraavaan sarjaan, joten mahdollisuutemme ovat mitä parhaimmat. Tästä se lähtee ja vain taivas on rajana....
Torstai meni töissä pistäytymisen ja K:n osto- ja myyntiliikeen perustamiseen, mutta siitä lisää myöhemmin...
Huom!! Emme osta mitään, mutta myymme sitäkin innokkaammin!
Maanantai meni kotihommissa eli toisin sanottuna edellisen viikon jälkiä siivotessa. Tiistaina piti käydä ostamassa Pennulle uudet lenkkarit. Tuon ikäisen jalka (ja muutkin osat) kasvaa kamalan nopeasti. Viime talvena kengät oli kokoa 23, keväällä 25 ja nyt ostin koon 26. Jotenkin ei enää nuo 60 €:n kengät innosta...
Keskiviikkona oli Pennun ensimmäiset juoksukilpailut. Ensin pelkäsin, että neiti ei suostu juoksemaan tai ainakaan oikeaan suuntaan. Onneksi isäsusi oli ajanotossa maaliviivalla. Voi, että oli emosusi pakahtua ylpeydestä. Pentu oli alle 4 vuotiaiden sarjassa neljäs seitsemästä ja kaiken lisäksi nuorin osallistuja. Mitalista jäätiin 1,2 sekuntia. Ensi vuonna tähdätään palkintopallille!! Ensimmäinen ja toinen siirtyvät seuraavaan sarjaan, joten mahdollisuutemme ovat mitä parhaimmat. Tästä se lähtee ja vain taivas on rajana....
Huom!! Emme osta mitään, mutta myymme sitäkin innokkaammin!
2. syyskuuta 2013
Nyt Rillataan!!
Viime aikoina olen päässyt viettämään aikaa aikuisten kanssa todella vähän Pampulan allergioiden takia. Tiistain lenkkisaunassa sain erinomaisen idean vaikka itse sanonkin. Olin jo pitkään pyöritellyt mielessä lasten (ja lastenmielisten) grillibileitä meidän takapihalle ja nyt päätin toteuttaa sen. Seuraavana aamuna soitin pikaisen puhelun huoltomiehille ja sen seurauksena meidän taloyhtiöön ostettiin uusi kaasugrilli. Mahtavaa palvelua "meidän pojilta"!
Kutsuin kokoon sekalaisen seurakunnan ja illasta tuli varsin onnistunut. Edellisen päivän pelkäsin, että vesisade pilaa kokkaillumme ja karkoittaisi vieraat, mutta toisin kävi. Sade iski Helsinkiin vasta sunnuntaina. Kahdelta kannettiin kamat pihalle ja pistettiin grilli tulille. Mukaan ehtivät pentujen rakkaat kummit, naapuriperhe, tarhakaveri vanhempineen ja vanhat perhevalmennus ystävät M&M. Valitettavasti osa joutui kieltäytymään kutsusta kiireiden takia, mutta hyvä porukka saatiin paikalle lyhyetä varoitusajasta huolimatta.
Pennuille olin varannut viihdykkeeksi katuliituja ja saippuakuplia hiekkalaatikon lisäksi, ja he viihtyivät kerrassaan hyvin. Ja kun lapset ovat tyytyväisiä, aikuiset ovat tyytyväisiä. Ruoka oli hyvää ja yksinkertaista. Nukkumaanmenoaika pakotti meidät sisätiloihin, mutta jatkoimme iltaa pienellä porukalla vielä iltapalan merkeissä. Erittäin onnistunut lauantai, jos kotiluolaan jumittuneelta emolta kysytään.
Elämä on ihanaa, kun sen täyttää upeilla ystävillä, rennoilla naapureilla ja rohkeilla ihmisillä!!

27. elokuuta 2013
Emon hemmottelua...
Reilu viikko sitten pääsin viettämään emon virkistyspäivää. Ajatuksena oli hemmotella vatsaa, kroppaa ja päätä. Tarkoituksena oli nauttia brunssi ystävän kanssa, käydä hemmotteluhoidossa ja ottaa aikaa itselle. Brunssi paikaksi valikoitui Ravintola Sunn. Tarjonta oli suppea, mutta erittäin laadukas. Koska ruokavalioni on rajoittunut eri allergioiden takia, olin hieman huolissani lähteekö nälkä. Keittiö kuitenkin teki minulle oman salaatin ja jälkiruuan. Talon oma sorbetti oli parasta sorbettia mitä olen koskaan maistanut. Palvelu oli erinomaista ja seura mahtavaa. Peukutan!
Kun vatsa oli hoidettu oli aika hemmotella ruumista. En voinut käyttää joululahjaani odotusaikanani, joten nyt oli sen aika. Rehellisesti sanottuna muu ajankohta ei olisi voinut olla täydellisempi. Isäsusi antoi joululahjaksi Thann span Oriental Respite hoidon. Se sisälsi kaksi tuntia hierontaa ja hiljaisuutta, rentoutusta koko vartalolle ja kotiäidin ollessa kyseessä myös hermoille. Olin sen kaksi tuntia kuin taivaassa ja haaveenani on palata tuonne heti kun aika ja raha taas kohtaavat.
Hieronnan jälkeen suunnitelmissani oli ottaa kirja käteen ja istua lasilliselle lempiravintolaani, mutta toisin kävi. Laumani oli tullut lähettyville ja ajattelin käydä moikkaamassa heitä ja ehkäpä imettää Pampula. Tapasin heidät Stokkan lastenhoitohuoneen edessä ja jokaisen ilme oli vakava. Pampula oli oksentanut!! Näin meille paljastui, että hän ei voi syödä soijapohjaisiakorvikkeita.
Loppu onkin historiaa. Puhdistin isäsuden paidan oksennuksesta, ruokin Pampulan ja annoin hellyyttä Pennulle. Hetken aikaa ehdin olla villi, vapaa ja ihminen, mutta todellisuus löi vasten kavoja. Olen ÄITI 24/7, tehtäväni on palvella muita. Sinne rintamaidon, oksennuksen ja kakkavaippojen tuoksuun hävisi voimani lähteä minnekään muualle kuin kotipesään...

26. elokuuta 2013
Remontti reiskat...
Viikonlopun suunnitelmat levosta ja Ikeasta, muuttuivat kun ystävä pyysi apua. Pampulan kummi remontoi yksin taloaan todella tiukalla aikataululla ja hädässä ystävät tunnetaan. Vietimme lauantain ja sunnuntain remonttihommissa. Jälkikasvu jaksoi ihmeen hyvin sen ettei vanhemmilla ollut aikaa leikkiä tuttuja leikkejä. Mutta Pentu sai auttaa meitä oikeissa töissä, ja hän oli mainio apu ikkunanpesussa. Meille on tärkeää, että pennut osallistuvat yhteisiin askareisiin ja ainakin Pentu nauttii niistä. Ruuanlaitto, siivoaminen, koirien ruokkiminen... Opettavaista, viihdyttävää ja joskus hermoja raastavaa, mutta se on sitä laatuaikaa.
Tänä viikonloppuna maalasimme, asensimme lattialistoja, pesimme (törkyisiä) ikkunoita ja kaappeja, siivosimme pihaa, asensimme kaapistoja ja valoja... Paljon tehtiin ruumiillista työtä ja nostettiin iso taakka kummin harteilta. Nyt remontti on valmis ja seuraavat vuokralaiset voivat muuttaa puhtaaseen ja kunnostettuun taloon (edellinen jätti sen kamalaan kuntoon). Kyllä auttamisesta tulee hyvä mieli. Korvaukseksi tästä, ensi kesänä saan helposti lapsenvahdin, kun tahdon ostoksille tänne...
Olisiko pitänyt huolestua, jos sähkömies googlaa asennusohjeita?

23. elokuuta 2013
Langennut nainen ja lörtsy
Kesä ja oopperajuhlat ovat parivaljakko jota ilman ei tule lomantuntua meidän perheeseen. Tänä kesänä kävimme vain yhdessä oopperassa Pampulan takia. Mutta La Traviata oli upea! Moderni versio Verdin oopperasta tempaisi mukaansa ensimmäisestä tahdista alkaen. Ehkä lavalla välillä tapahtui liikaakin ja paljaat tissit vanhoillisimmille katsojille lähes sydänkohtauksen tuova yllätys, mutta itse kestin sen. Nuorekas ja moderniversio kertoi mielestäni sen että Verdi kestää aikaa. Kaikista parasta, saimme omaa aikaa isäsuden kanssa...
Oopperan lisäksi nautimme lörtsyistä ja puhtaista järvivesistä. Vietimme kaikki aurikoiset päivät enemmän tai vähemmän rannalla tai sen tuntumassa. Aikataulu oli tiukka, mutta paljon hyviä muistoja jäi. vaikka loman lopussa emo oli aivan naatti.

Seuraavan kerran varpaat uppoavat kuumaan hiekkaan kenties jo jouluna... Toivossa on hyvä elää!
22. elokuuta 2013
Lieksa vol. 2 Torvet soikoon...
VaskiViikko ja anopin vierailu olivat toisen osan pääkohdat. Olin hankkinut isäsudelle syntymäpäivälahjaksi liput Vaskiviikon Kynttiläkonserttiin. Lahja osui ja upposi.
Kirkko on kaunis moderni ilmestys Lieksanjoen rannassa. Illan pimettyä kynttilät loivat upean taustan kauniille sävelille.
Anoppini on kauan haaveillut vierailusta Vaskiviikolle ja nyt se toteutui. Kävimme parissa konsertissa, Paaterissa, Ruunaalla ja erästelemässä metsästysmajallamme. Viikonloppu oli tiukkaa settiä, mutta hän nautti. Ostimme molemmat vihreät Raino-tennarit piristämään syksypäiviä.
Tätä viimeistä maisemaa katsellessa on tehty isoja päätöksiä joiden kanssa nyt eletään. (HIH!)

21. elokuuta 2013
Lieksa vol. 1
Vietin pentujen kanssa suurimman osan lomasta Lieksassa. Viikko kolmestaan ja viikko koko lauman kanssa. Pääsimme viimeinkin nauttimaan VaskiViikosta, erästelystä ja taiteesta yhden loman aikana. Ihanat isovanhemmat antoivat minulle mahdollisuuden levätä ja meille vanhemmille mahdollisuuden olla kahdestaan.
Ollessani pentujen kanssa kolmeen pekkaan "maalla" teimme pieniä kivoja asioita. Kävimme Pikkukilissä katsomassa eläimiä, teimme metsäretkiä lähimaastoon serkkujen kanssa ja nautimme kiireettömästä ajasta. Ihanaa!!

| "Ei pure mua!!" |
| Kyyttöjä |
| Marjat maistuivat, mutta vain puskasta |
Näihin maisemiin palataan syyslomalla...
10. elokuuta 2013
Home sweet home
Loma takana ja on ihana olla kotona. Paljon tehtiin, nähtiin ja koettiin. Tässä loma numeroina...
1 sairaala käynti
2 isäsuden ajamaa (kaupallista) sisävesiristeilyä ja yksi toisen kapun ohjastama
3 viikkoa lomailua itä-Suomessa. Viikko vain pentujen kanssa ja kaksi viikkoa koko perheen voimin
4 kuntaa/kaupunkia
5 auton purkamista ja majoittumista kohteeseen
6 kyläpaikkaa ja notkuvaa kahvipöytää
7 uimarantaa
8 koneellista pestyä pyykkiä
9 h omaa aikaa yksin tai isäsuden kanssa sisältäen mm. Oopperaa ja vaskimusiikkia
10 kassia sullottuna pieneen autoon

3. kesäkuuta 2013
Talviturkki heitetty
Kesä on alkanut toden teolla. Pohjois-Suomessa on ollut hellelukemia jo viikon ajan ja nyt sunnuntaina ne saatiin tänne Helsinkiin. Rovaniemellä on ollut kuumempaa, kuin Välimeren lomakohteissa. Viikonlopun hauskin uutinen oli, kuinka japanilaisturisti pettyi Lappiin koska oli matkustanut sinne kokeakseen lumen ja kylmyyden. Hah! Mittari oli kivunnut + 31,3 asteeseen.
Helteiden pitäisi jatkua vielä ainakin alku viikon. Vaikka maha painaakin, nautin näistä keleistä. Huomenna ajattelin viritellä Pennulle uima-altaan pihaan, ettei tarvitse merenrantaan lähteä.
Voih! Kuinka kaipaankaan lapsuuden järvimaisemaa...
| Omassa pihassa |
| Picnic Kaivarissa |
| Iltauinti. Pentu heitti talviturkin, emo ei. |
Voih! Kuinka kaipaankaan lapsuuden järvimaisemaa...
21. toukokuuta 2013
Pitkä lyhyt viikonloppu
Kesän tultua viikonloput tuntuvat pidemmiltä, positiivisessä mielessä. Ehtii ja jaksaa tehdä enemmän. Viime viikonloppuna kävimme perjantaina Fallkullan kotieläintilalla kaverien kanssa ja siivosin parvekkeen ja tein siitä kesäparatiisin.
![]() |
| Aitoja ja ei niin aitoja eläimiä |
Lauantaina osallistuimme kolmatta kertaa Ravintolapäivään, mutta vain asiakkaana. Jaksaisikohan sitä joskus osallistua ravintoloitsijana?
![]() |
| Päivään sisältyi makumatka muun muassa Puolaan, Kreikkaan ja Italiaan |
Ja sunnuntain saimme käyttää ihan vain oleiluun, syömiseen ja Pentuvapaaseen aikaan, kun kummit veivät Pennun uimaan.
Ihanan täydellinen viikonloppu vaikka jalat olivatkin tulessa puolet ajasta ja isäsusi joutui hieromaan niitä iltaisin.
Tunnisteet:
kummi,
liikenteessä,
pentuvapaa,
ruoka,
ulkoilu,
vapaa-aika
15. toukokuuta 2013
Savonlinnan kesä avattu!!
Oli ihana nähdä sukulaisia, mutta reissu oli raskas raskaana olevalle. Kelit eivät suosineet lomalaisia ennen sunnuntain äitienpäivää. Pääasia oli kuitenkin nukkuminen (iskä onnistui tässä erinomaisesti) ja Pennulle mummin ja ukin näkeminen. Täytyy myöntää, että tässä vaiheessa raskautta oma sänky ja oma koti ovat parhaita paikkoja. Vaikka ukki antaakin meidän käyttää hänen makuuhuonettaan, niin oman tyynyn tai minun tapauksessa tyynyjen puute teki öistä aika raskaita. Lauantai-iltana olin jo niin kiukkuinen ja väsynyt, että jopa oman kullan karjalanpiirakan syöminen ärsytti niin paljon että teki mieli iskeä häntä haarukalla päähän.
Savonlinnassa on mainioita leikkipuistoja, mutta Pentua ihmetytti se että niihin oli mentävä autolla. Suosikiksi nousi Pikkukakkosen puisto ja Muumipuisto. Aloitimme kesäkauden muikkusesongin Seurahuoneella ja söimme Lipan pehmikset. Todellakin nyt on kesä alkanut!!
9. toukokuuta 2013
Kuume... Matkakuume...
Kärsin kroonisesta matkakuumeesta. Nyt on kulunut kymmenen kuukautta siitä kun viimeksi olin ulkomailla. Tai pyörähdettiin me Ruotsissa kuukausi sitten, mutta sitä ei oikein meillä lasketa. Isäsuden työpaikan vaihto, asunnon ostaminen ja tämä raskaus ovat saaneet meidät pysymään kotimaan kamaralla.
Kun olin Pennun kanssa kotona kävin niiden 14 kuukauden aikana ulkomailla lähes joka toinen kuukausi. Toki tämä pitää sisällään myös ne Ruotsin ja Viron matkat. Pentu on nyt vajaat kaksi vuotta ja hän on käynyt 5 eri maassa ja tehnyt 6 ulkomaanmatkaa. Jotta reissaaminen ei olisi jäänyt ihan noin vähäiseksi on hän myös kiertänyt Suomea ristiin rastiin. Siihen mennessä kun hän oli kolmen kuukauden ikäinen oli hän matkustanut autossa yli 3 000 kilometriä ja vuoden ikään mennessä matkustanut autolla, junalla, laivalla ja lentäen useita, useita kertoja.
Mitenhän meidän matkustamisen käy nyt kun pentue kasvaa? "Ei lasten kanssa voi matkustella"- kommentti nostaa karvani pystyyn. Ihan vain todistaakseni epäilijät vääräksi, meidän on pakko jatkaa matkustelua ja kohteina ei voi olla vain ja ainoastaan Kanaria.
| Ensi kertaa vesillä 1 kk |
| Muscat tammikuussa 2012 |
| Risteilemässä Arabianmerellä |
| Abu Dhabin kulkuri |
| Minne tänään? Päämäärä ei ole tärkeintä vaan se että on matkalla johonkin... |
| Nalle |
| Apinoita! |
| Jotain paikallista vanhemmille...
|
| Vähän erilainen bussi |
Tänään käymme matkaan, mutta kotimaassa. Suuntaamme Savoon Olavinlinnan maisemiin sukuloimaan ja näkemään kummilapsia ja kummeja. Siellä odottaa myös Pennun pyörä noutajaa. Kypärä matkaan ja menoksi. Ihanan pitkä viikonloppu tiedossa!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)