Näytetään tekstit, joissa on tunniste liikenteessä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste liikenteessä. Näytä kaikki tekstit

21. toukokuuta 2013

Pitkä lyhyt viikonloppu

Kesän tultua viikonloput tuntuvat pidemmiltä, positiivisessä mielessä. Ehtii ja jaksaa tehdä enemmän. Viime viikonloppuna kävimme perjantaina Fallkullan kotieläintilalla kaverien kanssa ja siivosin parvekkeen ja tein siitä kesäparatiisin.


Aitoja ja ei niin aitoja eläimiä




Lauantaina osallistuimme kolmatta kertaa Ravintolapäivään, mutta vain asiakkaana. Jaksaisikohan sitä joskus osallistua ravintoloitsijana?



Päivään sisältyi makumatka muun muassa Puolaan, Kreikkaan ja Italiaan

Ja sunnuntain saimme käyttää ihan vain oleiluun, syömiseen ja Pentuvapaaseen aikaan, kun kummit veivät Pennun uimaan.

Ihanan täydellinen viikonloppu vaikka jalat olivatkin tulessa puolet ajasta ja isäsusi joutui hieromaan niitä iltaisin.


28. huhtikuuta 2013

Vanhemmat vapaalla

Aamupäivän messujen ja isäsuden työpäivän jälkeen pentu laitettiin toisen lauman mukaan ja vanhemmat lähtivät liikenteeseen. Saimme viimeinkin mahdollisuuden käyttää lahjakorttimme oopperaan. Vajaa vuosi sitten juhliessamme pyöreitä, saimme lahjaksi 150 € lahjakortin kansallisoopperaan. Valitettavasti meillä on viime aikoina vuonna pitänyt hieman kiirettä ja vasta kortin voimassaoloajan uhkaava loppuminen sai meihin viimein vauhtia.


Kansallisooppera 100 vuotta 2011
http://www.ooppera.fi/100_2

 
Pari kuukautta sitten saimme sovittua pennun yökyläilystä, ihanampaakin ihanamman, kummin tykö ja varattua itsellemme liput Lemmenjuoma oopperan ensi-iltaan. Esitys alkoi mainiosti ja normaalista oopperakokemuksesta poiketen se jopa kutkutti nauruhermoja. Valitettavasti se kuitenkin katkesi kuin se kuuluisa kanan lento. Esitys keskeytettiin sairastapauksen vuoksi, vain vähän ennen väliaikaa. Normaalisti olisi harmittanut enemmän, mutta huomasimme että jos oikein pistämme tossua toisen eteen, tai tässä tapauksessa minä pistän korkkareilla kiivaasti, niin ehdimme SAUNAAN! Olemme suuria saunan ystäviä ja siksi pääsimme pettymyksen yli (ja oopperatalosta ulos) suhteellisen nopeasti.

Harmi vain, että Una furtiva lagrima, tuo kaunis aaria jäi kuulematta... Ei tallenne koskaan pärjää aidolle, mutta saunan jälkeen sylikkäin sohvalla kuunneltuna, pentuvapaana iltana, tämä versio oli aika hyvä korvike.


Ilman oopperaakin tämä perjantai latasi akkujamme. Laatuaikaa kahdestaan, hyvää ruokaa, sauna ja erittääin hyvin nukuttu yö - jaksan taas olla maailman paras äiti pennulleni ja upea vaimo miehelleni... Kyllä joskus kannattaa ottaa hengähdystauko siitä kaikkein rakkaimmasta!!