26. elokuuta 2013

Remontti reiskat...

Viikonlopun suunnitelmat levosta ja Ikeasta, muuttuivat kun ystävä pyysi apua. Pampulan kummi remontoi yksin taloaan todella tiukalla aikataululla ja hädässä ystävät tunnetaan. Vietimme lauantain ja sunnuntain remonttihommissa. Jälkikasvu jaksoi ihmeen hyvin sen ettei vanhemmilla ollut aikaa leikkiä tuttuja leikkejä. Mutta Pentu sai auttaa meitä oikeissa töissä, ja hän oli mainio apu ikkunanpesussa. Meille on tärkeää, että pennut osallistuvat yhteisiin askareisiin ja ainakin Pentu nauttii niistä. Ruuanlaitto, siivoaminen, koirien ruokkiminen... Opettavaista, viihdyttävää ja joskus hermoja raastavaa, mutta se on sitä laatuaikaa.

Tänä viikonloppuna maalasimme, asensimme lattialistoja, pesimme (törkyisiä) ikkunoita ja kaappeja, siivosimme pihaa, asensimme kaapistoja ja valoja... Paljon tehtiin ruumiillista työtä ja nostettiin iso taakka kummin harteilta. Nyt remontti on valmis ja seuraavat vuokralaiset voivat muuttaa puhtaaseen ja kunnostettuun taloon (edellinen jätti sen kamalaan kuntoon). Kyllä auttamisesta tulee hyvä mieli. Korvaukseksi tästä, ensi kesänä saan helposti lapsenvahdin, kun tahdon ostoksille tänne...



Olisiko pitänyt huolestua, jos sähkömies googlaa asennusohjeita?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti