Reilu viikko sitten pääsin viettämään emon virkistyspäivää. Ajatuksena oli hemmotella vatsaa, kroppaa ja päätä. Tarkoituksena oli nauttia brunssi ystävän kanssa, käydä hemmotteluhoidossa ja ottaa aikaa itselle. Brunssi paikaksi valikoitui Ravintola Sunn. Tarjonta oli suppea, mutta erittäin laadukas. Koska ruokavalioni on rajoittunut eri allergioiden takia, olin hieman huolissani lähteekö nälkä. Keittiö kuitenkin teki minulle oman salaatin ja jälkiruuan. Talon oma sorbetti oli parasta sorbettia mitä olen koskaan maistanut. Palvelu oli erinomaista ja seura mahtavaa. Peukutan!
Kun vatsa oli hoidettu oli aika hemmotella ruumista. En voinut käyttää joululahjaani odotusaikanani, joten nyt oli sen aika. Rehellisesti sanottuna muu ajankohta ei olisi voinut olla täydellisempi. Isäsusi antoi joululahjaksi Thann span Oriental Respite hoidon. Se sisälsi kaksi tuntia hierontaa ja hiljaisuutta, rentoutusta koko vartalolle ja kotiäidin ollessa kyseessä myös hermoille. Olin sen kaksi tuntia kuin taivaassa ja haaveenani on palata tuonne heti kun aika ja raha taas kohtaavat.
Hieronnan jälkeen suunnitelmissani oli ottaa kirja käteen ja istua lasilliselle lempiravintolaani, mutta toisin kävi. Laumani oli tullut lähettyville ja ajattelin käydä moikkaamassa heitä ja ehkäpä imettää Pampula. Tapasin heidät Stokkan lastenhoitohuoneen edessä ja jokaisen ilme oli vakava. Pampula oli oksentanut!! Näin meille paljastui, että hän ei voi syödä soijapohjaisiakorvikkeita.
Loppu onkin historiaa. Puhdistin isäsuden paidan oksennuksesta, ruokin Pampulan ja annoin hellyyttä Pennulle. Hetken aikaa ehdin olla villi, vapaa ja ihminen, mutta todellisuus löi vasten kavoja. Olen ÄITI 24/7, tehtäväni on palvella muita. Sinne rintamaidon, oksennuksen ja kakkavaippojen tuoksuun hävisi voimani lähteä minnekään muualle kuin kotipesään...

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti