Monen vuoden puhumisen jälkeen, viimein viime syksynä saimme käynnistettyä kahden ystäväpariskunnan kanssa "säännölliset" illanistujaiset. Eilen oli neljäs kokoontumisemme, paikkana meidän koti. Ideana on, että jokainen pariskunta vasta yhdestä ruokalajista. Isäntäväki pääruuasta ja vieraat vuorotellen alku- tai jälkiruoka. Myös sopivien juomien valinta kuuluu asiaan. Runkona on yhteinen teema, jonka valitsee illan isäntäpari. Olemme kokoontuneet rapujen, amerikan ja kaakkois-aasian tiimoilta. Tämän kertainen aihe oli Touch of spring eli kevään kosketus.
Tervetuliaismaljana tarjosimme kevät versiomme meille niin rakkaasta Kir'stä eli Törleyn Talismania vahvalla raparperimehulla. Ruokailun alkupalana saimme nautia taivaallisen ihanan katkarapucocktailin vuoden viinit kilpailun voittajan Anselmann Weissburgunder, troken 2012 kera. Tämä annos oli Pennun kummien tuotos ja hän oli hieman huolissaan miettinyt rapujen uppoamista Pentuun. Hän sai yllättyä positiivisesti, katkaravut ovat Pennun suurta herkkua.
Ennen pääruokaa tarjoilimme keittiön tervehdyksenä parsakeittoa snapsilasista, joka upposi Pentuun kuin kuuma veitsi voihin. Meidän luoma pääruoka ei välttämättä annoksena tullut kovinkaan kaunis, mutta oli se sitäkin maistuvampi. Tervapontikkalohta kauppatorilta noudettujen uusien perunoiden, porkkanoiden ja parsan kera sekä pohjalla kuohkeaa ruohosipuli-sabayonkastiketta. Viiniksi valitsimme
Cono Sur Bicicleta Rieslingin, mutta kun sitä ei ollut vaihtui rypäle Gewürztraminerin. Erittäin osuva valinta vaikka itse sanonkin.
Ruokailun kruunasi sitruuna-marenkitorttu. Hyvää, maistuvaa ja raikasta!
Yleensä nämä illat venyvät pitkälti yli puolenyön vaikka aloitammekin (Pennun takia) jo heti viiden jälkeen. Nyt kuitenkin nukutusreissulta palattuani, sain huomata, että vieraamme alkoivat hivuttautua ulko-ovea kohti. Kello toki lähenteli jo kahtatoista. Oliko lapsettomilla tylsää lapsiperheen luona vai oliko vappu vienyt voimat? Epäilen jälkimmäistä...
Seuraavia tapaamisia ei ole suunniteltu, mutta toivottavasti jatkoa seuraa kun kesän kiireistä on selvitty!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti