Kun odotin Pentua luonnollisesti ajatuksissa kävi kysymys siitä mitä jos hän ei ole terve. Mutta se oli vain hetkellistä mietintää joka päättyi siihen, että sitten sen näkee ja kyllä me pärjätään. Tämän raskauden aika ajatus on pyörinyt mielessäni useamminkin. Olemme olleet todella onnekkaita ja totta kai se pelottaa, että milloin onni loppuu. Kaikkihan on ollut hyvin. Minulla on ihana aviomies, mahtava koti ja supersuloisen-upean-mahtavan-täydellinen Pentu. Keikutammeko venettä. Yksi terve Pentu oli siunaus ja onko niitä todellakin pakko olla kaksi? No, mielestämme kuvasta puuttuu palanen. Toinen Pieni Pentu.
Viimeisen puolen vuoden aikana olen ollut ehkä liikaakin kasvotusten sen seikan kanssa, että kaikille lapsen saaminen ei olekaan niin helppoa. Usein puhutaan siitä miten yleisiä keskenmenot ovat. Itse en ole sitä kokenut, mutta lähipiirini on. Ystäväpiirini ei ole suuren suuri vaikka kavereita riittääkin, mutta silti viisi ystävääni on kokenut sen - tunteen kun unelma pienestä ihmisestä menee pirstaleiksi.
Viimeiset pari tapausta ovat tapahtuneet raskauteni aikana ja varsinkin se on saanut minut miettimään omaa onneani ja sitä että kaikki on mennyt "liian hyvin". Mietin välillä olenko tehnyt jotain millä olen vahingoittanut tulevaa Pentuani, mitä jos synnytyksessä sattuu jotain, mitä jos, mitä jos??? Keskustelin asiasta neuvolassa ja kuulema en ole poikkeus. Useat Kakkosta odottavat ja varsinkin komannella kierroksella olevat ovat huolissaan lapsen terveydestä Esikoita enemmän. Oli helpottavaa kuulla, että tämä on ihan normaalia. Pelko tekee pesän rintaan, koska olemme onnellisia siitä mitä meillä on ja koska rakastamme niin paljon.
Mutta onko onnea maailmassa rajallinen määrä? Miksi sen pitäisi loppua?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti