Voima olkoon kanssani!

Nyt on noin viikko siihen kun odotettu päivä on täällä. Ja mitä voin sanoa? Olen niin loppu, että voisin kaivautua peiton alle ja nousta vasta kun IpaNapa on syntynyt. Tai itkeä silmät päästä, kun joku odottaa minun tekevän jotain ja EN vain jaksa!! Selkään pakottaa, takana erittäin huonosti nukuttu yö syömieni nuppineulojen(?) ja tuon pienen jalkapalloilijan alun vuoksi. Mitkään vaatteet eivät mahdu päälle ja ne mitkä mahtuvat saavat minut näyttämään kamalalta (olen mato joka on syönyt lihapullan). Uusia vaatteita ei kannata ostaa, koska käyttöikä on niin lyhyt mutta en haluaisi hautautua tänne neljän seinän sisällekään loppuajaksi. Ahdistaa!!

Tämä siis tänään, eilen sitä vastoin pursusin energiaa. Kävin lounaalla ihanan ystävän kanssa, shoppailin ja pikatreffeillä söin jäätelöä auringonpaisteessa rakkaani kanssa. Totuus on, että sitä energiaa riitti noin neljäksi tunniksi, jonka jälkeen väsymys, turvotus ja pakotus iskivät jälleen kimppuuni. Mutta tärkeintä oli, että minulla oli hauskaa ja olin oma iloinen itseni edes osan päivästä. Inhoan olla väsynyt ja vikisevä riippakivi rakkailleni. En muista tätä vaihetta viime kerrasta! Olinko näin rasittunut (lue rasittava) viimeksi???  Harmittaa, ettei tullut kirjoitettua enempää tuntemuksia ja tapahtumia ylös siitä kun odotin Pentua.

Viime kerta oli kylläkin erilainen. Eka kerta on aina ensimmäinen ja ainutlaatuisin. Saatoin fiilistellä jokaista kehitysvaihetta ja muutosta kehossani. Iltaisin pystyi lepäämään ja kerätä voimia seuraavaan päivään, jos siltä tuntui. Isäsusikin oli pitkällä lomalla loppuraskaudesta ja saatoimme viettää laatuaikaa ja tehdä kaikkea hauskaa yhdessä. Nautin olostani ja odotuksesta, tunsin itseni naiselliseksi ja upeaksi (ainakin suurimman osan aikaa). En ole sitä sorttia, joka "lässähtää" tai muuttuu täysin hompsuiseksi raskaanaollessaan vaan olen suhteellisen edustava tilastani huolimatta. Tässä raskaudessa edellinen lause pitää paikkaansa, mutta kaikki muu... Koska kotiluolassa asustaa jo entuudesta energinen Susilapsi, Äitisusi ei istu iltaisin sohvalla katsomassa telkkua vaan hoitaa kotia tai puuhastelee Pennun kanssa. Kun sain tietää viime syksynä olevamme raskaana toistamiseen, päätin että nautin tästä VIIMEISESTÄ kerrasta täysillä. Nyt lähes yhdeksän kuukautta myöhemmin laskettuaika lähestyy ja odotus on mennyt "siinä sivussa".  Hieman harmittaa, mutta Pentu on kuitenkin ollut kaikista tärkein asia elämässä ja arjessa. Hän on ansainnut sen, kohtahan hän ei ole enää perheen vauva ja 100 % huomioni kohde. Surullista, mutta ehkä selviän siitä!

Turussa 04/2011