Hienoa olla Hutsu!?

Mediassa on pyörinyt keskustelu, jonka aloitimme isäsuden kanssa jo viime viikonloppuna. Silloin juhlittiin koulujen loppumista. Lapset, nuoret ja aikuiset pukeutuivat parhainpiinsa. Valitettavasti tämä tarkoitti osalle pukeutuimista kuin hutsut. Näin lähiostarilla todella nätin tytön, ikää noin 16 vuotta, jonka pukeutuminen viestitti lähinnä "ammattia" kuin hyvää makua. Mekko oli tiukka, piukka ja niukka, eikä siinä mitään, mutta kun asuun oli lisätty nuden väriset platformit läpinäkyvillä stiletti koroilla. Huh huh!! Todettiin isäsuden kanssa, että Pentu on täysi-ikäinen ennen kuin vetää tuollaiset kuteet niskaan. Maksaa ne itse!

Jo nyt joudun miettimään mitä haluan Pennun pukeutumisen viestittävän maailmalle. Nyt päätös on minun, vai onko? Tarjolla on todella paljon aikuismaisia, jopa seksikkäitä vaatteita näille pienille kaksi-viisi vuotiaille tytöille. Käytän Pennulla söpöjä minihameita ja sääret saa vilkkua, mutta koen että napapaidat, micro-shortsit ja revityt farkut eivät ole ehkä meidän juttu. Haluaisin pentujeni pukeutuvat ikänsä mukaisesti, en liian aikuismaisesti. Ja seksikkyys ei kuulu seuraavaan 15 30 vuoteen.

Aikanani olin itsekin pitkä tyttö joka näytti ikäistään vanhemmalta. Sen taki sain osakseni huomiota, jota sen ikäisen ei olisi pitänyt saada. Ja valitettavasti myös jouduin tilanteisiin, joihin sen ikäisen ei olisi pitänyt joutua. Nämä jutut sotkivat pääni toviksi, mutta onneksi selvisin aika pienillä vammoilla. Siitä asti, kun aloin miettiä lapsien "hankkimista" jouduin myös tietoisesti käsittelemään omaa nuoruuttani. Sitä vaan ei meinaa millään tajuta kuinka suuri vastuu lapsen mukana tulee ennen kuin se makaa avuttomana sylissäsi. Täytyy sanoa, että hieman minua pelottaa miten saan suojeltua Pentua pahalta maailmalta. Olisikohan pojan kanssa helpompaa?!

Onkohan liikaa pyydetty että muotiteollisuus antaisi lasten olla lapsia, nuorten nuoria ja hutsujen hutsuja?? Miten voin suojella pentujani kaiken maailman friikeiltä ja namusediltä??

Voima olkoon kanssani!

Nyt on noin viikko siihen kun odotettu päivä on täällä. Ja mitä voin sanoa? Olen niin loppu, että voisin kaivautua peiton alle ja nousta vasta kun IpaNapa on syntynyt. Tai itkeä silmät päästä, kun joku odottaa minun tekevän jotain ja EN vain jaksa!! Selkään pakottaa, takana erittäin huonosti nukuttu yö syömieni nuppineulojen(?) ja tuon pienen jalkapalloilijan alun vuoksi. Mitkään vaatteet eivät mahdu päälle ja ne mitkä mahtuvat saavat minut näyttämään kamalalta (olen mato joka on syönyt lihapullan). Uusia vaatteita ei kannata ostaa, koska käyttöikä on niin lyhyt mutta en haluaisi hautautua tänne neljän seinän sisällekään loppuajaksi. Ahdistaa!!

Tämä siis tänään, eilen sitä vastoin pursusin energiaa. Kävin lounaalla ihanan ystävän kanssa, shoppailin ja pikatreffeillä söin jäätelöä auringonpaisteessa rakkaani kanssa. Totuus on, että sitä energiaa riitti noin neljäksi tunniksi, jonka jälkeen väsymys, turvotus ja pakotus iskivät jälleen kimppuuni. Mutta tärkeintä oli, että minulla oli hauskaa ja olin oma iloinen itseni edes osan päivästä. Inhoan olla väsynyt ja vikisevä riippakivi rakkailleni. En muista tätä vaihetta viime kerrasta! Olinko näin rasittunut (lue rasittava) viimeksi???  Harmittaa, ettei tullut kirjoitettua enempää tuntemuksia ja tapahtumia ylös siitä kun odotin Pentua.

Viime kerta oli kylläkin erilainen. Eka kerta on aina ensimmäinen ja ainutlaatuisin. Saatoin fiilistellä jokaista kehitysvaihetta ja muutosta kehossani. Iltaisin pystyi lepäämään ja kerätä voimia seuraavaan päivään, jos siltä tuntui. Isäsusikin oli pitkällä lomalla loppuraskaudesta ja saatoimme viettää laatuaikaa ja tehdä kaikkea hauskaa yhdessä. Nautin olostani ja odotuksesta, tunsin itseni naiselliseksi ja upeaksi (ainakin suurimman osan aikaa). En ole sitä sorttia, joka "lässähtää" tai muuttuu täysin hompsuiseksi raskaanaollessaan vaan olen suhteellisen edustava tilastani huolimatta. Tässä raskaudessa edellinen lause pitää paikkaansa, mutta kaikki muu... Koska kotiluolassa asustaa jo entuudesta energinen Susilapsi, Äitisusi ei istu iltaisin sohvalla katsomassa telkkua vaan hoitaa kotia tai puuhastelee Pennun kanssa. Kun sain tietää viime syksynä olevamme raskaana toistamiseen, päätin että nautin tästä VIIMEISESTÄ kerrasta täysillä. Nyt lähes yhdeksän kuukautta myöhemmin laskettuaika lähestyy ja odotus on mennyt "siinä sivussa".  Hieman harmittaa, mutta Pentu on kuitenkin ollut kaikista tärkein asia elämässä ja arjessa. Hän on ansainnut sen, kohtahan hän ei ole enää perheen vauva ja 100 % huomioni kohde. Surullista, mutta ehkä selviän siitä!

Turussa 04/2011

Aa aa auto...

Tänään on Pennun ensimmäinen kevätjuhla. Odotamme mielenkiinnolla mitä tämä Ryhmärämä esittää meille vanhuksille. Ilmeisesti paljon lauluja, koska olemme saaneet pienen laululinnun meille asumaan. Rallattelua kuuluu suihkussa, bussissa, ratikassa, ruokapöydässä ja leikkien aikana, joka paikassa... Suloista!! Tällä hetkellä Pennun "levylautasella" soivat muun muassa...

 

Liina

Kierrän kuljen näin.

Miss´on ystäväin?

Liinan hälle levitän ja poskeansa silitän.

Sä oot mun ystäväin.

 

 

 

 

Laiva

 

Laiva, laiva, minnekkä laiva mennee?

Muille maille omenoita ostamaan,

kaalinpäitä kauppaamaan.

Hups, laiva keikkas.

 

 

 

 

(Nimi tuntematon)

 

Aa aa auto, auto se kulkee maantietä pitkin.
Aa aa auto, auto se kulkee maantiellä.

Buu buu bussi, bussi se kulkee reittiä pitkin,
Buu buu bussi, bussi se kulkee reitillä.

Laa laa laiva, laiva se kulkee laineita pitkin.
Laa laa laiva, laiva se kulkee laineilla.

Lee lee lentsikka, lentsikka se kulkee ilmoja pitkin.
Lee lee lentsikka, lentsikka se kulkee ilmassa.

 

 

Tästä viimeisestä biisistä (muka järkevä ja jalat maassa elävä todellisuudessa panikoiva) Susiäiti meinasi vetää sen johtopäätöksen, että meidän Pentu änkyttää!!! (Puhehäiriö!! Apua!!) Ennen kuin Pentu oli kunnolla oppinut laulamaan sanoja, hän toisteli "Aa aa auto". Mietin hädissäni, että Pennun puheenkehityksessä on jotain vikaa ja aloin seuraamaan hänen puheluaan. Tovin kuluttua tajusin "häiriön" koskevan vain tätä sanaa ja mietin mistähän tämä johtuu. Kuukausi myöhemmin ymmärsin, että kyseessä on Tarhassa laulettava laulu!! (Minäkö tyhmä, en ymmärrä?!)

 

 

Mitä tästä opimme? ÄITI, ÄLÄ VEDÄ LIIAN NOPEITA JOHTOPÄÄTÖKSIÄ!



Kohti uutta...

Olen kolmekymmentä vuotta sitten, kaukana Itä-Suomessa syntynyt tyttö, nainen, susilapsi, joka on kasvanut aikuiseksi ja muuttanut kaupunkiin. Oman reviirin löytäminen ja lauman rakentaminen on ollut haastavaa, mutta kasvattavaa.

 

 

Korpimaisemat on muuttunut Helsingin lähiöksi ja ikuinen vaeltaja on tehnyt pesän ja opetellut kasvattamaan jälkikasvua toisen levottoman sielun kanssa.

Perässäni kulkeva, ja maailmaa ihmettelevä pentuni on pian kaksi vuotta ja kohta hänestä tulee isosisko. Tämä emo on onnellinen aina silloin, kun ei ole paniikin vallassa, miten ihmeessä selviän tästä kaikesta?? Tuleeko tästä selviytymistarina vai ei, se jää nähtäväksi!