Pentu on vuoden aikana tottunut olemaan tarhasusi ja viihtyy siellä. Äiti taas on väsynyt, kiukkuinen ja ideaton tällä hetkellä. Miksi kiusata kumpaakaan meistä? Mitäs sitten jos ja kun tulee lähtö laitokselle kesken työpäivän? Minne laittaisin hänet, kun kaikki hoitovastuun ottavat ovat arkisin töissä? Tarhaan tietenkin!!
Mielenkiinnolla seurasin mediassa vellonutta keskustelua pienten lasten päivähoidosta. Lapsista joilla ei ole koskaan lomaa. Jotenkin tuntuu hurjalta, jos tällaisia tapauksia on. (Ja varmasti onkin) Olen enkä naiivi, mutta olisikohan asiaa paisuteltu? Määrät tuntuivat aika isoilta. Oli erittäin hyvä, että asia nostettiin esille, mutta tällainen suht tervepäinen ja vastuunsakantava äiti sai taas lisää syitä tarkkailla itseään ja ruoskia huonoudestaan.
Äitiyshän perustuu itsesyytökseen, joka alkaa siitä hetkestä kun raskaustesti on positiivinen ja jatkuu hautaan saakka. Olenko vahingoittanut lastani, kun tuli vietettyä kostea ilta kavereiden kanssa viime kuussa? Hitto, nyt lapseni tulevaisuus on pilalla, kun olen polttanut tupakkaa viimeisen vuoden aikana ennen raskautta! Apua, söin pastoroimatonta rahkaa!! Imetinkö tarpeeksi? Pitäisikö sittenkin antaa vain luomuruokaa? APUA, APUA, OLEN HUONO ÄITI!! Näin se vain menee. Sen lisäksi, että luonnostaan kamppailee syytösten kanssa, ympäristö ruokkii niitä. On "ystävällisiä" tarhantätejä, anoppeja, äitejä, neuvolantätejä, kaikkitietäviä "ystäviä", työkavereita, nimimerkin taakse piiloutuvia kommentaattoreita, median edustajia ja kukkahattutätejä. Kyllä näitä riittää. Hyväähän he (yleensä) tarkoittavat, mutta eivät he aina helpota oloamme. Olen äiti, minua saa neuvoa. Kuka vaan saa tulla kertoa minulle mikä on parasta Pennulleni, koska minähän en sitä en voi tietää!!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti