Reipasta menoa!

Pentu on reipastunut aivan käsittämättömästi. Äskettäin hän istui ratikassa erään rouvan vieressä ja keskusteli hänen kanssaan koko matkan. Toisena päivänä bussista poistuessamme hän otti kiinni aivan tuntemattoman naisen kädestä, kun hän tarjosi apua ruuhkabussista poistumiseen. Vähän aikaa sitten Pentu temmelsi SnadiStadissa yli 4-vuotiaille tarkoitetuissa telineissä ilman ongelmia, jäämättä jalkoihin. Miten nopeasti hän kasvaa! Välillä hän on niin isoa tyttöä, mutta onneksi välillä hän tulee hetkeksi äidin syliin ja on vähän aikaa äidin oma vauva.

Syksyn satoa!

Syksy on ollut kiireinen, mutta hauska. Viime kuukausiin on sisältynyt oleskelua isovanhempien luona, illanviettoja ystävien kanssa, hyviä uutisia, risteilemistä ja uuden oppimista. Molemmat pennut kasvavat vauhdilla ja emokin alkaa päästä vauhtiin. Toivottavasti puhun totta kun sanon voittaneeni pahimman väsymyksen. Vaikka illat pimenevät ja sää on synkeä, tunnen voimieni lisääntyneen. Odotan innolla joulua ja pitkää yhteistä lomaa. Lahjat on hankittu ja suunnitelmat tehty. Nyt vain pitää selvitä matelevasta marraskuusta.

 

 

 

 

Raskaana!!

Sumuiset syksyiset illat ovat täällä. Haikeana palaan muistoissa niihin aikoihin, kun sain tietää odottavani pentujani. Tähän vuoden aikaan olen saanut kahdesti ilouutisen, olet raskaana! Pari iltaa sitten kävin iltakävelyllä rakkaan ystävän ja Pennun kummin kanssa. Pitkästytin häntä muistoillani noista ajoista. Se on uskomaton tunne kun tietää uuden elämän alkaneen sisällään, niin suuresti odotetun lapsukaisen olevan elämänsä alussa.Päällimmäisenä on ilo, mutta seuraavaksi tulee huoli. Raskaus on aika jolloin oppii todellakin pelkäämään jonkun muun kuin itsensä puolesta. Pelon toinen puoli on ilo ja odotus. Se on tunne jota ei voi sanoin kuvata, joka pitää kokea että tietää mistä puhun, se vain säteilee äidistä. Kun tunnet lapsesi liikkeet tai se tunne, kuin maailmassa olette vain te kaksi, se on jotain käsittämätöntä. Nyt kun nuo ajat ovat takanani, muistelen niitä haikeana. Toisen raskauden myötä ymmärrän, ettei ensimmäisen raskauden odotuksen tuomaa tunnetta voi kokea uudelleen. Ensimmäinen kerta on aina ensimmäinen kerta. Kaikki on uutta ja voit keskittyä siihen kaikessa rauhassa ja kirjaimellisesti vain tuijottaa omaa napaasi.

Nyt tuo aika elämässäni on lopullisesti takana. Perheemme on täydellinen ja on aika siirtyä eteenpäin. Muistelen molempien pentujen odotusaikoja suurella rakkaudella, mutta sille tielle en enää palaa. Laitoin äitiysvaatteet myyntiin ja osan luovutin hyväntekeväisyyteen, myönnän että pala meinasi nousta kurkkuun sitä tehdessäni. Toivottavasti ne äidit jotka käyttävät niitä nyt, ovat yhtä onnellisia kuin mitä minä olin ja olen.

 

 

Äiti!!!

Äidit ja tyttäret ovat dilemma. Pienenä tytöt ovat äidin pikkuprinsessoja ja haluavat olla äitiensä varjoja. Usein taas kuulee nurrosikäisten tyttärien äitien pähkäilevän miten tulisivat toimeen hormoonimyrskyjen keskellä. Kun tytär kasvaa ja muuttaa pois, välit usein paranevat. Kun tytär alkaa odottaa lasta suhde muuttuu taas kerran. Pian molemmat ovat äitejä. Raskausaikana on ehkä helpompi puhua äidille raskauden muutoksista ja tuntemuksista kuin esimerkiksi omalle isälle. Äiti tietää mitä toinen kokee. Oma suhde äitiini on ollut ylä- ja alamäkeä. Välimatkamme on tehnyt siitä selkeämmän. Raskausaika ja äitiyden alku on tehnyt sen erilaiseksi. Nyt kahden pienen tytön äitinä olen miettinyt voiko äiti ja tytär olla läheisiä aina ja ikuisesti? Lähes kaikilla ystävilläni on ollut jos jonkinlaista säätöä äitinsä kanssa. Miksi minusta tuntuu, että suhde isään on aina ollut selkeämpi kuin äitiin?

Mutta nyt kun vietimme syysloman heidän luonaan huomaan tilanteen "erikoiseksi". Äitini on mummo, eikä ensisijaisesti äiti. Mummon tehtävä on hemmotella ja olla halaaja. Äiti komentaa ja kasvattaa, hoitaa ja huolehtii. Viikko mummolassa teki hyvää pennuille, mutta viimeiset kolme päivää olivat tiukkaa aikaa äidille. Mummo voi unohtaa sen miten aikoinaan komenteli meitä lapsia ja kuinka kuria pidettiin jo pienestä pitäen. Ymmärrän sen, että elimme metsän keskellä aivan erilaisessa ympäristössä, kuin missä pentuni nyt kasvavat. Mutta kuri oli silloin ja täytyy olla nytkin. Olin yksin lasten kanssa ja vaikka isovanhemmat auttoivat, vastuun kantaa äiti. Oli helpotus tulla kotiin ja tutulle reviirille. Enää en joudu miettimään sitä miten ihmeessä olen saanut pidettyä Pennun hengissä yli kaksi vuotta tai saanko pidettyä Pampulan ehjänä aikuiseksi?!

Joulu on jo ovella....

Jouluun on noin sata päivää ja olen jo ihan fiiliksissä. Tänä vuonna kylläkin jätän sen suureellisen juhlimisen välistä, mutta olen jo aloittanut joululahjojen hankkimisen. Tänä vuonna ostan lahjoja vain lapsille ja isovanhemmat saavat jotain pientä mitä teemme pentujen kanssa. Kummit saavat pienet paketit, mutta päästän heidät helpolla ja en laita heitä pakko ihastelemaan pentujen aikaansaanoksia. Se on vain isovanhempien velvollisuus. Minusta on ihana suunnitella ja antaaa lahjoja, vaikkakin tänä vuonna rahaa ei ole suureen hurvitteluun asti.

Vauva.fi sivulla oli keskustelu paljonko kukin laittaa lastensa joululahjoihin. Aloittaja sanoi laittavansa noin 280 € seitsemän vuotiaan lahjoihin ja kuopus kolme vee saa vähän vähemmällä, kun hän ei ymmärrä lahjoista. Herra isä, että tunsin itseni kitupiikiksi!! Viime vuonna pentu sai meiltä vanhemmilta lahjoja reilusti alle sadalla eurolla ja niin hänelle käy tänäkin vuonna. Itse arvostan enemmän aikaa, kuin rahaa. Vaikka tottahan se on, että kivat jutut maksavat. Jokainen tietysti toimii tavallaan, mutta jos alle 10 vuotiaat saavat satojen eurojen lahjoja niin mitä sitten kun ollaan teinejä?

Olen huomannut että kauhea tuhlaaminen ärsyttää, toiset tuntuvat paikkaavan rahalla ja lahjoilla sitä etteivät ole lastensa kanssa. Onko siinä mitään järkeä? Eivät he aikuisena muista miten paljon roinaa saivat vaan sen ettei äiti ja isä olleet läsnä!!!

Nyt onkin alettava olla kiltisti, sillä tontut ovat jo liikkeellä. Tämän tiedän varmuudella, koska tämä näky oli minua vastassa tänään kun vein roskat...

Ihanat naapurit...

Meillä on mahtava taloyhtiö, yhtä sekopäätä lukuunottamatta. Tämä on suuri taloyhtiö jopa Helsingin mittapuussa. Lähtökohtana on asuinympäristöstä huolehtiminen ja yhteilöllisyys. Joka vuosi järjestetään lapsille yleisurheilu- ja hiihtokilpailut. Taloja ympäröi hyvin hoidetut pihat ja alueella on lapsille useita leikkipaikkoja. Viikottain on lenkkisaunat, joissa tavataan ja vaihdetaan kuulumisia. Pihalla tervehditään toisia ja lapset leikkivät tai pelaavat keskenään.

Ainut murheenryyni on yläkerran "naapurin poika" eli railu viisikymppinen taksikuski, joka käy läpi huonoja ja ei niin huonoja kausia. Tällä hetkellä on menossa huono kausi. Tämä tarkoittaa sitä, että hän hakkaa seiniä (toisinaan toisten ovia), jos kuulee ääniä naapurista. Viime yönä tämä "sekopää" keksi rueta riehumaan klo 4.30 ja jatkoi sitä aina puoli lahdeksaan. Hän siirteli huonekaluja asunnon laidasta laitaan ja vasaroi. Isäsusi ja Pentu ilmeisesti eivät saaneet siksi nukuttua kunnolla. Itse olen niin väsynyt ettei minua herätä edes pommi. Asia on viety eteenpäin ja katsotaan mitä tuleman pitää.

Meidän talossa on tämän "sekopään" lisäksi pari lapsiperhettä ja loput mummoja. Naapurin mummo on adoptoinut meidät, vaikkakaan ei ole kysynyt lupaa meiltä. Hän meni vanhana (30 vuotiaana) naimisiin ja he eivät saaneet omia lapsia. Puoliso kuoli 15 vuotta sitten. Hän kutsuu meitä erittäin innokkaasti kylään ja on lupautunut noin sata kertaa pentujen vahdiksi, jos vaikka emo haluaa käydä kaupassa ihan rauhassa tai noutamassa Pennun tarhasta ilman Pampulaa. No, vielä en ole tähän tarjoukseen tarttunut, mutta kahviteltu ollaan puolin ja toisin ja Pentu on saanut joululahjan häneltä. Joskus olen vienyt hänelle lämpöisiä leipomisia, kun olen sattunut tekemään.

Ainut asia mikä minua häiritsee on, että hän myös tietää milloin meillä on vieraita, että matkustelemme ja tapaamme ystäviämme usein. Itse en koe, että meillä käy paljon vieraita, mutta näin hän asian näkee. Toisinaan  hän odottaa ikkunassa milloin tulemme kotiin, että pääsee tervehtimään meitä ovelle. Ahdistaa toisinaan, mutta ilonsa yksinäisellä. Taidanpa taas joku päivä viedä leivän hänelle.

 

Olenkohan ainut ikäluokkani leivänpaistaja?

Antiikkia ja humpuukkia

Pampula sai erikoisen lahjan kummiltaan, kuolinpesän. Hänen kummi asuu Saksassa ja hänellä on ollut vanhempiensa kuolinpesä varastossa täällä Suomessa. Nyt oli aika päästä eroon tavaroista ja hän antoi ne Pampulalle. Tarkoituksena on, että äiti myy tavarat ja laittaa rahat Pampulan tilille. "Saaliiseen" kuuluu huonekaluja, astioita, taidetta ja kaikkea pientä sälää mitä elämän varrella mukaan kertyy. Kaupanteko on aloitettu ja pieni kiva pesämunanalku on jo saatu... Katsotaan miten ja mihin mennessä kaikesta on päästy eroon. Varmaan ensi vuonna kirpparilla menee loput ennen hyväntekeväisyyttä.