Jos varustelu ratkaisee...

Varusteet ovat kaikki kaikessa. Toiset ostavat parhaat mailat tennikseen, toiset hienoimman viihdekeskuksen olohuoneeseen minkä rahalla saa. Meidän varusteluinto keskittyy nyt kylpyhuoneeseen. Enkä puhu kaakeleista tai hierovista suihkuista vaan perusasioista. Fakta on, että kun vatsa toimii, elämä hymyilee. Pienin on vielä vaippoja käyttävä toukka, mutta isomman kanssa opettelemme eroon vaipoista. Kesän yritys meni kirjaimellisesti reisille. Pentu olisi halunnut, mutta vauva "pilasi" kaiken. Meillä vanhemmilla ei ollut aikaa tai hermoja ja Pentukin meni vähän sekaisin isosta elämänmuutoksesta. Nyt olemme tovin opetelleet pottailua, välillä on tullut vahinkoja, mutta enemmän onnistumisen elämyksiä.

 

 

Mitä tarvikkeita lapsiperheen vessa vaatii? Korokkeen, potan, vaipanvaihtoalustan, pienennysrenkaan, toisen korokkeen, pesuvadin ja ennen kaikkea kannellisen roskiksen. Pentu pesee itse kätensä jakkaran avulla, pyyhe on alhaalla, että hän voi helposti kuivata kädet. Tietysti pitää olla potta sekä sen lisäksi meidän neidille pienennysrengas niitä hetkiä varten kun ollaan isoa tyttöä ja halutaankin pöntölle. Pampulalle pitää olla vaipanvaihtoalusta ja suojia (kertakäyttöisiä ehdottomasti), tilava vesipiste lähellä ja jo mainittu Kannellinen Roskis!

 

Kun ensimmäisen kerran olimme vastatusten vessavarustelun kanssa, puolisoni (Herra Tarkka Markka) kauhisteli valitsemani roskiksen hintaa ja yritti suostutella minut vaihtamaan sen halpaan kannettomaan roskakoriin. En antanut periksi. Noin kuusi kuukautta myöhemmin hän kiitti minua erinomaisesta valinnasta ja kuusi kuukautta siitä hän osti uuden samanlaisen ilman vikinöitä tai edes vilkaisematta hintaa. Mikään ei ole ihanampaa kuin kakanhajuton koti...

 

Vessamme alkaa olla hyvin varusteltu ja Pentu kantaa sinne kirjoja säännöllisesti viihtyvyyden lisäämiseksi, nyt kun vain sen käytöstä saataisiin pysyvää, ilman suurta draamaa. Joululoma on meillä pyhitetty projektin viimeistelyyn, joten ystävät varokaa, jos kutsutte meidät kylään.

Veden viemää

Kuinka usein peset kädet? Laskeskelin, että normaalisti tulisi pestyä noin kymmenkunta kertaa, mutta lasten takia sen voi kertoa sadalla. Käteni ovat kuivat ja kynnet lohkeilevat. Jotkut sanovat, että ihmisen iän näkee parhaiten käsistä. Minulla se tarkoittaisi lähemmäksi 83 vuotta, ilman tänä ihme ainetta.

Malu wilz on ehkä paras käsien kuorinta-aine johon olen koskaan törmännyt. Nyt kun vain muistaisi käyttää sitä kaiken touhinan keskellä. Huoh!

Hyvää itsenäisyyspäivää!!

Olemme itsenäisiä, kiitos esi-isiemme. Olemme iloisia, kiitos ystäviemme. Viisi vuotta sitten, eräiden illanistujaisten jälkeen kaveriporukkamme kehitti idean kirkkokahveista (hiljaisena) vastineena lehdissä velloneeseen keskusteluun nuorista, jotka eivät kunnioita perinteitä ja harrastavat ihmissuhteita vain somessa. Ideana oli koota ekumeeninen kaveriporukkamme yhteen, käydä kirkossa ja juoda kahvit. Ajan saatossa kaikenlaisia tapahtumia on ollut, mutta vakiintuneeksi jäi itsenäisyyspäivän kirkkokahvit. Välillä ollaan oltu jumalanpalveluksessa ja kerran jopa järjestetty oma rukoushetki kirkossamme, kun seurakunta ei pitänyt messua lähikirkossamme. Tänä vuonna kokoonnunne tupareihin ja itsenäisyyspäivän juhlintaan samalla kertaa. Ohjelmassa on ruokaa, juomaa, visailuja ja seurustelua parhaiden ystäviemme kanssa. Porukkaa tulee jonkin verran alle 20 henkeä, joten tunnelma tulee olemaan tiivis. Mahtava ilta tiedossa...



Ihanaa itsenäisyyspäivää. Olkaamme itsenäisiä, mutta ei itsekkäitä!

Siunattu sauna!

Valitin pari päivää sitten ettei minulla ole omaa aikaa. Onhan minulla, joka viikkoinen lenkkisauna. Tiistai on meillä pyhitetty kodille ja saunalle. Kun isäsusi tulee kotiin ruokailemme, jonka jälkeen isä ja Pentu menevät huru-ukkosaunaan ja kun he palaavat emo painuu nauttimaan kiukaan lämmöstä aivan YKSIN. Joku voisi ihmetellä onko se omaa aikaa ja rauhaa, kun lauteille saattaa tulla kuka vain naapurin rouvista. Mutta ei se haittaa, heistä kukaan ei roiku minussa, ei kilju tai vaadi mitään. Voin kommunikoida lauseilla huutamatta tai toistamatta itseäni kymmentä kertaa. Ja usein olen saanut olla aivan yksin, ainoastaan kiukaan sihinää kuunnellen.

Yskä lähtee yskimällä, nuha niistämällä...

Viime viikon nuhaili Pampula ja nyt Pentu... Helppoja päiviä tiedossa!

Sipulin voimalla (taas) uuteen viikkoon...

Omaa aikaa, ehkä viiden vuoden kuluttua!

Kaverini kommentoi sitä etten ole piiiiitkään aikaan kirjoitellut mitään. Olen noudattanut vanhaa sanontaa "Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, niin älä sano mitään".

Viime viikot ovat olleet vähän sitä ja tätä. Pentu on ollut oikea energiapakkaus ja sitä energiaa on riittänyt joka ilta kello 22 saakka. Oli helpottavaa kuulla, että myös lastentarhanopettajan mielestä Pentu tarvitsee tarhassa olemista. Hän vietti kotona pari arkipäivää ja paluu tarhaan oli ollut täynnä vauhdikkaita tilanteita. Kotona hänet saa rauhoittumaan kivasti muumien ääreen, mutta vastustan telkkarin käyttämistä lapsenvahtina. Mutta toisaalta, joskus vain on pakko, että saa hoidettua Pampulaa tai tehtyä jotain ruokaa laumalle. Meidän neidissä riittää tuota puhtia, ihan vaikka muille jakaa. Onneksi yhtenä pimeänä sunnuntaina kummit tekivät hänen kanssa uimahallireissun, ja joskus pienikin tauko voi tuntua lomalta.

Tuntuu pahalta valittaa Pennusta. Hän on oikeasti ihana ja aurinkoinen pentu. Itse olen tieni valinnut ja vanhempiinsahan hän tulee. Me molemmat olemme olleet erittäin liikkuvaisia ja energisiä lapsia, joten voiko olettaa että jälkikasvumme ihmettelisi maailmaa persus penkissä kaiket päivät. Ei todellakaan!! Tietysti se on rankkaa, kun on kaksi alle kolme vuotiasta, mutta onhan niitä hienoja hetkiäkin. Yleensä vaan nämä hetket eivät sijoitu kello 20-22 väliin. Tuolloin kotimme muuttuu taistelukentäksi, vampyyrit vastaan ihmissudet.

Tuo aika menee suurin piirtein näin:
Pentu: äiti lue tämä kirja
Pentu: isi lue tämä kirja
Vanhemmat: äiti ja isi rakastaa sinua
Pentu: Minä rakastan äitiä, minä rakastan isää, minä rakastan vauva...
Vanhemmat: Hyvää yötä!
Pentu: Ei valoja pois!!!!
           Valot päälle!!!....
           Tule tänne kulta (viehkeästi houkutellen)!
           TULE TÄNNE ÄITI(Uhkaileva ja käskevä sävy)!
           Jano!! Haluan vettä!
           Mörkö tulee...
           Tuiki tuiki tähtönen...
           Saako tulla pois? Sakoo tulla huoneeseen?
           En halua nukkua!!!
           Isi tule silittämään...

Kun Muumilaakson tarinat on käyty läpi, juotu, silitetty ja lopulta vähän vaille kymmenen emosusi huutaa "pää kiinni ja tyynyyn!!". Pentu nukahtaa kuin enkeli noin vartin yli kymmenen ja rauha laskeutuu usvanlailla yllemme. Tämä joka iltainen kahden tunnin tahtojentaisto vie voimat, olen aivan puhki fyysisesti ja henkisesti. Ja siten pitäisi viettää sitä "omaa aikaa", sivistää itseään ja olla fiksuja puhuva aviovaimo. Jep jep!

Tämä on vain vaihe, kyllä se menee ohi!
(viisauden sanoja ystävältä. DAA, vaihe tämä on, mutta silti menee hermot, Prkl!!).

Reipasta menoa!

Pentu on reipastunut aivan käsittämättömästi. Äskettäin hän istui ratikassa erään rouvan vieressä ja keskusteli hänen kanssaan koko matkan. Toisena päivänä bussista poistuessamme hän otti kiinni aivan tuntemattoman naisen kädestä, kun hän tarjosi apua ruuhkabussista poistumiseen. Vähän aikaa sitten Pentu temmelsi SnadiStadissa yli 4-vuotiaille tarkoitetuissa telineissä ilman ongelmia, jäämättä jalkoihin. Miten nopeasti hän kasvaa! Välillä hän on niin isoa tyttöä, mutta onneksi välillä hän tulee hetkeksi äidin syliin ja on vähän aikaa äidin oma vauva.

Syksyn satoa!

Syksy on ollut kiireinen, mutta hauska. Viime kuukausiin on sisältynyt oleskelua isovanhempien luona, illanviettoja ystävien kanssa, hyviä uutisia, risteilemistä ja uuden oppimista. Molemmat pennut kasvavat vauhdilla ja emokin alkaa päästä vauhtiin. Toivottavasti puhun totta kun sanon voittaneeni pahimman väsymyksen. Vaikka illat pimenevät ja sää on synkeä, tunnen voimieni lisääntyneen. Odotan innolla joulua ja pitkää yhteistä lomaa. Lahjat on hankittu ja suunnitelmat tehty. Nyt vain pitää selvitä matelevasta marraskuusta.

 

 

 

 

Raskaana!!

Sumuiset syksyiset illat ovat täällä. Haikeana palaan muistoissa niihin aikoihin, kun sain tietää odottavani pentujani. Tähän vuoden aikaan olen saanut kahdesti ilouutisen, olet raskaana! Pari iltaa sitten kävin iltakävelyllä rakkaan ystävän ja Pennun kummin kanssa. Pitkästytin häntä muistoillani noista ajoista. Se on uskomaton tunne kun tietää uuden elämän alkaneen sisällään, niin suuresti odotetun lapsukaisen olevan elämänsä alussa.Päällimmäisenä on ilo, mutta seuraavaksi tulee huoli. Raskaus on aika jolloin oppii todellakin pelkäämään jonkun muun kuin itsensä puolesta. Pelon toinen puoli on ilo ja odotus. Se on tunne jota ei voi sanoin kuvata, joka pitää kokea että tietää mistä puhun, se vain säteilee äidistä. Kun tunnet lapsesi liikkeet tai se tunne, kuin maailmassa olette vain te kaksi, se on jotain käsittämätöntä. Nyt kun nuo ajat ovat takanani, muistelen niitä haikeana. Toisen raskauden myötä ymmärrän, ettei ensimmäisen raskauden odotuksen tuomaa tunnetta voi kokea uudelleen. Ensimmäinen kerta on aina ensimmäinen kerta. Kaikki on uutta ja voit keskittyä siihen kaikessa rauhassa ja kirjaimellisesti vain tuijottaa omaa napaasi.

Nyt tuo aika elämässäni on lopullisesti takana. Perheemme on täydellinen ja on aika siirtyä eteenpäin. Muistelen molempien pentujen odotusaikoja suurella rakkaudella, mutta sille tielle en enää palaa. Laitoin äitiysvaatteet myyntiin ja osan luovutin hyväntekeväisyyteen, myönnän että pala meinasi nousta kurkkuun sitä tehdessäni. Toivottavasti ne äidit jotka käyttävät niitä nyt, ovat yhtä onnellisia kuin mitä minä olin ja olen.

 

 

Äiti!!!

Äidit ja tyttäret ovat dilemma. Pienenä tytöt ovat äidin pikkuprinsessoja ja haluavat olla äitiensä varjoja. Usein taas kuulee nurrosikäisten tyttärien äitien pähkäilevän miten tulisivat toimeen hormoonimyrskyjen keskellä. Kun tytär kasvaa ja muuttaa pois, välit usein paranevat. Kun tytär alkaa odottaa lasta suhde muuttuu taas kerran. Pian molemmat ovat äitejä. Raskausaikana on ehkä helpompi puhua äidille raskauden muutoksista ja tuntemuksista kuin esimerkiksi omalle isälle. Äiti tietää mitä toinen kokee. Oma suhde äitiini on ollut ylä- ja alamäkeä. Välimatkamme on tehnyt siitä selkeämmän. Raskausaika ja äitiyden alku on tehnyt sen erilaiseksi. Nyt kahden pienen tytön äitinä olen miettinyt voiko äiti ja tytär olla läheisiä aina ja ikuisesti? Lähes kaikilla ystävilläni on ollut jos jonkinlaista säätöä äitinsä kanssa. Miksi minusta tuntuu, että suhde isään on aina ollut selkeämpi kuin äitiin?

Mutta nyt kun vietimme syysloman heidän luonaan huomaan tilanteen "erikoiseksi". Äitini on mummo, eikä ensisijaisesti äiti. Mummon tehtävä on hemmotella ja olla halaaja. Äiti komentaa ja kasvattaa, hoitaa ja huolehtii. Viikko mummolassa teki hyvää pennuille, mutta viimeiset kolme päivää olivat tiukkaa aikaa äidille. Mummo voi unohtaa sen miten aikoinaan komenteli meitä lapsia ja kuinka kuria pidettiin jo pienestä pitäen. Ymmärrän sen, että elimme metsän keskellä aivan erilaisessa ympäristössä, kuin missä pentuni nyt kasvavat. Mutta kuri oli silloin ja täytyy olla nytkin. Olin yksin lasten kanssa ja vaikka isovanhemmat auttoivat, vastuun kantaa äiti. Oli helpotus tulla kotiin ja tutulle reviirille. Enää en joudu miettimään sitä miten ihmeessä olen saanut pidettyä Pennun hengissä yli kaksi vuotta tai saanko pidettyä Pampulan ehjänä aikuiseksi?!

Joulu on jo ovella....

Jouluun on noin sata päivää ja olen jo ihan fiiliksissä. Tänä vuonna kylläkin jätän sen suureellisen juhlimisen välistä, mutta olen jo aloittanut joululahjojen hankkimisen. Tänä vuonna ostan lahjoja vain lapsille ja isovanhemmat saavat jotain pientä mitä teemme pentujen kanssa. Kummit saavat pienet paketit, mutta päästän heidät helpolla ja en laita heitä pakko ihastelemaan pentujen aikaansaanoksia. Se on vain isovanhempien velvollisuus. Minusta on ihana suunnitella ja antaaa lahjoja, vaikkakin tänä vuonna rahaa ei ole suureen hurvitteluun asti.

Vauva.fi sivulla oli keskustelu paljonko kukin laittaa lastensa joululahjoihin. Aloittaja sanoi laittavansa noin 280 € seitsemän vuotiaan lahjoihin ja kuopus kolme vee saa vähän vähemmällä, kun hän ei ymmärrä lahjoista. Herra isä, että tunsin itseni kitupiikiksi!! Viime vuonna pentu sai meiltä vanhemmilta lahjoja reilusti alle sadalla eurolla ja niin hänelle käy tänäkin vuonna. Itse arvostan enemmän aikaa, kuin rahaa. Vaikka tottahan se on, että kivat jutut maksavat. Jokainen tietysti toimii tavallaan, mutta jos alle 10 vuotiaat saavat satojen eurojen lahjoja niin mitä sitten kun ollaan teinejä?

Olen huomannut että kauhea tuhlaaminen ärsyttää, toiset tuntuvat paikkaavan rahalla ja lahjoilla sitä etteivät ole lastensa kanssa. Onko siinä mitään järkeä? Eivät he aikuisena muista miten paljon roinaa saivat vaan sen ettei äiti ja isä olleet läsnä!!!

Nyt onkin alettava olla kiltisti, sillä tontut ovat jo liikkeellä. Tämän tiedän varmuudella, koska tämä näky oli minua vastassa tänään kun vein roskat...

Ihanat naapurit...

Meillä on mahtava taloyhtiö, yhtä sekopäätä lukuunottamatta. Tämä on suuri taloyhtiö jopa Helsingin mittapuussa. Lähtökohtana on asuinympäristöstä huolehtiminen ja yhteilöllisyys. Joka vuosi järjestetään lapsille yleisurheilu- ja hiihtokilpailut. Taloja ympäröi hyvin hoidetut pihat ja alueella on lapsille useita leikkipaikkoja. Viikottain on lenkkisaunat, joissa tavataan ja vaihdetaan kuulumisia. Pihalla tervehditään toisia ja lapset leikkivät tai pelaavat keskenään.

Ainut murheenryyni on yläkerran "naapurin poika" eli railu viisikymppinen taksikuski, joka käy läpi huonoja ja ei niin huonoja kausia. Tällä hetkellä on menossa huono kausi. Tämä tarkoittaa sitä, että hän hakkaa seiniä (toisinaan toisten ovia), jos kuulee ääniä naapurista. Viime yönä tämä "sekopää" keksi rueta riehumaan klo 4.30 ja jatkoi sitä aina puoli lahdeksaan. Hän siirteli huonekaluja asunnon laidasta laitaan ja vasaroi. Isäsusi ja Pentu ilmeisesti eivät saaneet siksi nukuttua kunnolla. Itse olen niin väsynyt ettei minua herätä edes pommi. Asia on viety eteenpäin ja katsotaan mitä tuleman pitää.

Meidän talossa on tämän "sekopään" lisäksi pari lapsiperhettä ja loput mummoja. Naapurin mummo on adoptoinut meidät, vaikkakaan ei ole kysynyt lupaa meiltä. Hän meni vanhana (30 vuotiaana) naimisiin ja he eivät saaneet omia lapsia. Puoliso kuoli 15 vuotta sitten. Hän kutsuu meitä erittäin innokkaasti kylään ja on lupautunut noin sata kertaa pentujen vahdiksi, jos vaikka emo haluaa käydä kaupassa ihan rauhassa tai noutamassa Pennun tarhasta ilman Pampulaa. No, vielä en ole tähän tarjoukseen tarttunut, mutta kahviteltu ollaan puolin ja toisin ja Pentu on saanut joululahjan häneltä. Joskus olen vienyt hänelle lämpöisiä leipomisia, kun olen sattunut tekemään.

Ainut asia mikä minua häiritsee on, että hän myös tietää milloin meillä on vieraita, että matkustelemme ja tapaamme ystäviämme usein. Itse en koe, että meillä käy paljon vieraita, mutta näin hän asian näkee. Toisinaan  hän odottaa ikkunassa milloin tulemme kotiin, että pääsee tervehtimään meitä ovelle. Ahdistaa toisinaan, mutta ilonsa yksinäisellä. Taidanpa taas joku päivä viedä leivän hänelle.

 

Olenkohan ainut ikäluokkani leivänpaistaja?

Antiikkia ja humpuukkia

Pampula sai erikoisen lahjan kummiltaan, kuolinpesän. Hänen kummi asuu Saksassa ja hänellä on ollut vanhempiensa kuolinpesä varastossa täällä Suomessa. Nyt oli aika päästä eroon tavaroista ja hän antoi ne Pampulalle. Tarkoituksena on, että äiti myy tavarat ja laittaa rahat Pampulan tilille. "Saaliiseen" kuuluu huonekaluja, astioita, taidetta ja kaikkea pientä sälää mitä elämän varrella mukaan kertyy. Kaupanteko on aloitettu ja pieni kiva pesämunanalku on jo saatu... Katsotaan miten ja mihin mennessä kaikesta on päästy eroon. Varmaan ensi vuonna kirpparilla menee loput ennen hyväntekeväisyyttä.

 

 

 

 

Kesä vain jatkuu... IHANAA!

Viime viikon loppupuoli oli kelien suhteen aivan uskomaton. Lauantaina grillattiin naapuriperheen kanssa omassa pihassa ja sunnuntaina ulkoiltiin. Kävelimme Kauppatorilta Munkinsaareen. Pennut nukkuivat suurimman osan ajasta pieniä tankkauksia lukuunottamatta.

 

 

Rauhallinen ruokailuhetki eli Kamalaa julki-imettämistä!!

 

Olikohan tämä maanantai vuoden viimeinen kesäpäivä? (Huokaus) Tulen kaipaamaan kamalasti näitä ihania, aurinkoisia päiviä...

Kiirettä pittää, kiirettä pittää...

Mitä on kiire? Kun elimme kahdestaan kiire oli sitä, että viikko toisensa jälkeen arkisin aamulla lähdettiin varhain ja kotiin palattiin iltaruualle, joka sijoittui iltapalan tietämille. Kalenteri täyttyi kavereilla, ravintoloilla, liikunnalla, matkoilla ja muilla menoilla. Viikonloppuna nukuimme pitkään, maksellen kerättyjä univelkoja pois. Nyt kun pennut ovat kuvioissa, kiire on sitä että viikon jokaiselle arkipäivälle on jotain ohjelmaa. Entäs se univelkojen maksu?? Ehkä 10 vuoden kuluttua...

Maanantai meni kotihommissa eli toisin sanottuna edellisen viikon jälkiä siivotessa. Tiistaina piti käydä ostamassa Pennulle uudet lenkkarit. Tuon ikäisen jalka (ja muutkin osat) kasvaa kamalan nopeasti. Viime talvena kengät oli kokoa 23, keväällä 25 ja nyt ostin koon 26. Jotenkin ei enää nuo 60 €:n kengät innosta...

Keskiviikkona oli Pennun ensimmäiset juoksukilpailut. Ensin pelkäsin, että neiti ei suostu juoksemaan tai ainakaan oikeaan suuntaan. Onneksi isäsusi oli ajanotossa maaliviivalla. Voi, että oli emosusi pakahtua ylpeydestä. Pentu oli alle 4 vuotiaiden sarjassa neljäs seitsemästä ja kaiken lisäksi nuorin osallistuja. Mitalista jäätiin 1,2 sekuntia. Ensi vuonna tähdätään palkintopallille!! Ensimmäinen ja toinen siirtyvät seuraavaan sarjaan, joten mahdollisuutemme ovat mitä parhaimmat. Tästä se lähtee ja vain taivas on rajana....

 

 

Torstai meni töissä pistäytymisen ja K:n osto- ja myyntiliikeen perustamiseen, mutta siitä lisää myöhemmin...

Huom!! Emme osta mitään, mutta myymme sitäkin innokkaammin!

Kesä oli täynnä...

kauniita päiviä meren äärellä...

 

 

 

 uusia leikkejä ja taitoja...

 

 

rauhallisia hetkiä järvenrannalla...

 

 

 

 

 rentoja iltoja ja viinilaseja...

 

 

 

 

 Nyt syksy on saapunut pimeine syysiltoineen!

 

 

(huokaus!)

Yhdessätekemisen iloa

Pentu on jo sen ikäinen, että hänen kanssa voi tehdä paljon asioita. Viime aikoina olemme tykänneet puuhastella yhdessä keittiössä. Mitä siitä että salaatista vähenee tomaatit ja kurkut jo ennen tarjoulua tai pikkuleivät eivät ole kaikki saman näköisiä. Se on elämää ja se ei ole aina täydellistä.

 

 

 

 

 

 Kukko puuron keitti,

kana maidon lämmitti,

 pikkulinnut lusikat toivat,

tulkaapa lapset syömään.

Nyt Rillataan!!

Viime aikoina olen päässyt viettämään aikaa aikuisten kanssa todella vähän Pampulan allergioiden takia. Tiistain lenkkisaunassa sain erinomaisen idean vaikka itse sanonkin. Olin jo pitkään pyöritellyt mielessä lasten (ja lastenmielisten) grillibileitä meidän takapihalle ja nyt päätin toteuttaa sen. Seuraavana aamuna soitin pikaisen puhelun huoltomiehille ja sen seurauksena meidän taloyhtiöön ostettiin uusi kaasugrilli. Mahtavaa palvelua "meidän pojilta"!

Kutsuin kokoon sekalaisen seurakunnan ja illasta tuli varsin onnistunut. Edellisen päivän pelkäsin, että vesisade pilaa kokkaillumme ja karkoittaisi vieraat, mutta toisin kävi. Sade iski Helsinkiin vasta sunnuntaina. Kahdelta kannettiin kamat pihalle ja pistettiin grilli tulille. Mukaan ehtivät pentujen rakkaat kummit, naapuriperhe, tarhakaveri vanhempineen ja vanhat perhevalmennus ystävät M&M. Valitettavasti osa joutui kieltäytymään kutsusta kiireiden takia, mutta hyvä porukka saatiin paikalle lyhyetä varoitusajasta huolimatta.

 

 

 

Pennuille olin varannut viihdykkeeksi katuliituja ja saippuakuplia hiekkalaatikon lisäksi, ja he viihtyivät kerrassaan hyvin. Ja kun lapset ovat tyytyväisiä, aikuiset ovat tyytyväisiä. Ruoka oli hyvää ja yksinkertaista. Nukkumaanmenoaika pakotti meidät sisätiloihin, mutta jatkoimme iltaa pienellä porukalla vielä iltapalan merkeissä. Erittäin onnistunut lauantai, jos kotiluolaan jumittuneelta emolta kysytään.

 

 

 

 

Elämä on ihanaa, kun sen täyttää upeilla ystävillä, rennoilla naapureilla ja rohkeilla ihmisillä!!

Emon hemmottelua...

Reilu viikko sitten pääsin viettämään emon virkistyspäivää. Ajatuksena oli hemmotella vatsaa, kroppaa ja päätä. Tarkoituksena oli nauttia brunssi ystävän kanssa, käydä hemmotteluhoidossa ja ottaa aikaa itselle. Brunssi paikaksi valikoitui Ravintola Sunn. Tarjonta oli suppea, mutta erittäin laadukas. Koska ruokavalioni on rajoittunut eri allergioiden takia, olin hieman huolissani lähteekö nälkä. Keittiö kuitenkin teki minulle oman salaatin ja jälkiruuan. Talon oma sorbetti oli parasta sorbettia mitä olen koskaan maistanut. Palvelu oli erinomaista ja seura mahtavaa. Peukutan!

Kun vatsa oli hoidettu oli aika hemmotella ruumista.  En voinut käyttää joululahjaani odotusaikanani, joten nyt oli sen aika. Rehellisesti sanottuna muu ajankohta ei olisi voinut olla täydellisempi. Isäsusi antoi joululahjaksi Thann span Oriental Respite hoidon. Se sisälsi kaksi tuntia hierontaa ja hiljaisuutta, rentoutusta koko vartalolle ja kotiäidin ollessa kyseessä myös hermoille. Olin sen kaksi tuntia kuin taivaassa ja haaveenani on palata tuonne heti kun aika ja raha taas kohtaavat.

Hieronnan jälkeen suunnitelmissani oli ottaa kirja käteen ja istua lasilliselle lempiravintolaani, mutta toisin kävi. Laumani oli tullut lähettyville ja ajattelin käydä moikkaamassa heitä ja ehkäpä imettää Pampula. Tapasin heidät Stokkan lastenhoitohuoneen edessä ja jokaisen ilme oli vakava. Pampula oli oksentanut!! Näin meille paljastui, että hän ei voi syödä soijapohjaisiakorvikkeita.

Loppu onkin historiaa. Puhdistin isäsuden paidan oksennuksesta, ruokin Pampulan ja annoin hellyyttä Pennulle. Hetken aikaa ehdin olla villi, vapaa ja ihminen, mutta todellisuus löi vasten kavoja. Olen ÄITI 24/7, tehtäväni on palvella muita. Sinne rintamaidon, oksennuksen ja kakkavaippojen tuoksuun hävisi voimani lähteä minnekään muualle kuin kotipesään...

Remontti reiskat...

Viikonlopun suunnitelmat levosta ja Ikeasta, muuttuivat kun ystävä pyysi apua. Pampulan kummi remontoi yksin taloaan todella tiukalla aikataululla ja hädässä ystävät tunnetaan. Vietimme lauantain ja sunnuntain remonttihommissa. Jälkikasvu jaksoi ihmeen hyvin sen ettei vanhemmilla ollut aikaa leikkiä tuttuja leikkejä. Mutta Pentu sai auttaa meitä oikeissa töissä, ja hän oli mainio apu ikkunanpesussa. Meille on tärkeää, että pennut osallistuvat yhteisiin askareisiin ja ainakin Pentu nauttii niistä. Ruuanlaitto, siivoaminen, koirien ruokkiminen... Opettavaista, viihdyttävää ja joskus hermoja raastavaa, mutta se on sitä laatuaikaa.

Tänä viikonloppuna maalasimme, asensimme lattialistoja, pesimme (törkyisiä) ikkunoita ja kaappeja, siivosimme pihaa, asensimme kaapistoja ja valoja... Paljon tehtiin ruumiillista työtä ja nostettiin iso taakka kummin harteilta. Nyt remontti on valmis ja seuraavat vuokralaiset voivat muuttaa puhtaaseen ja kunnostettuun taloon (edellinen jätti sen kamalaan kuntoon). Kyllä auttamisesta tulee hyvä mieli. Korvaukseksi tästä, ensi kesänä saan helposti lapsenvahdin, kun tahdon ostoksille tänne...

Olisiko pitänyt huolestua, jos sähkömies googlaa asennusohjeita?

Voihan näppylä...

Jokainen äiti tietää kuinka heikko äidin sydän oikeasti on. Se murtuu joka kerta kun omalla pennulla on paha olla. Kesälomamme ehkä kauhein tilanne oli, kun Pampulalle alkoi tulla pilkkuja jotka lisääntyivät ja lisääntyivät. Ensin oli pieniä näppylöitä käsissä ja reisissä. Sitten yhdessä yössä maha muuttui kirjavaksi ja koko pentu näytti turvonneelta näppylältä. Ne olivat punaisia ja sirppimäisiä, osin jopa todella isoja läikkiä. Ensin ajattelin, että mäkärät olivat päässeet laumana hänen kimpuunsa, mutta pian minua alkoi epäilyttämään. Öisin näppylöitä tuli lisää ja ne kasvoivat, lopulta hän oli lähes kokonaan niiden peitossa. Yritin puhua muille huolestani, mutta kaikki ympärillä olijat sanoivat niiden olevan normaaleja vauvanäppyjä.

Kolme päivää oireiden alkamisen jälkeen äidinvaisto käski menemään terveyskeskukseen. Tapasimme ensin neuvolan terveydenhoitajan joka ohjasi meidät lääkärille joka lähetti meidät keskusairaalan Lasten- ja nuortenpolille. Siellä ensimmäinen tapaamamme lääkäri jatkoi samaa virttä kuin edeltäjänsä "Mitähän tämä olisi? En ole ennen nähnyt tällaista, hmmm?!". Onneksi lopulta pääsimme tapaamaan erikoislääkäri joka epäili kyseessä olevan maitoallergia. Ja hän oli oikeassa!!

Nyt elämme täysimetyksen puitteissa ja virallisiin testeihin, joiden myötä saamme Kelakorvauksen korvikkeista, menemme kun Pampula juo 4-6 dl vuorokaudessa muuta maitoa. Testi tehdään altistamalla ja odotan sitä kauhulla. Tällä hetkellä Emo ei voi nauttia palaakaan juustoa tai suklaata ja tiukkaa tekee. Korvikkeen käyttö vähän tökkii jo hintansakin puolesta. Erikoiskorviketta saa vain apteekista ja ainut purkki mitä on tarjolla maksaa noin 45-55 €. Sillä purkilla Pampula eläisi kuukauden, mutta imetän pääsääntöisesti. Me käyttäisimme sitä vain satunnaisesti ja tuote säilyy avattuna vain neljä viikkoa, joten...

Näillä eväillä mennään, vaikka emosta välillä tuntuukin, ettei hänellä ole elämää!!!

(PS. Jos joku ei kestä julkisilla paikoilla imettämistä niin pysyköön poissa seurastani!!)

Langennut nainen ja lörtsy

Kesä ja oopperajuhlat ovat parivaljakko jota ilman ei tule lomantuntua meidän perheeseen. Tänä kesänä kävimme vain yhdessä oopperassa Pampulan takia. Mutta La Traviata oli upea! Moderni versio Verdin oopperasta tempaisi mukaansa ensimmäisestä tahdista alkaen. Ehkä lavalla välillä tapahtui liikaakin ja paljaat tissit vanhoillisimmille katsojille lähes sydänkohtauksen tuova yllätys, mutta itse kestin sen. Nuorekas ja moderniversio kertoi mielestäni sen että Verdi kestää aikaa. Kaikista parasta, saimme omaa aikaa isäsuden kanssa...

 

 

 

 

 

Oopperan lisäksi nautimme lörtsyistä ja puhtaista järvivesistä. Vietimme kaikki aurikoiset päivät enemmän tai vähemmän rannalla tai sen tuntumassa. Aikataulu oli tiukka, mutta paljon hyviä muistoja jäi. vaikka loman lopussa emo oli aivan naatti.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Seuraavan kerran varpaat uppoavat kuumaan hiekkaan kenties jo jouluna... Toivossa on hyvä elää!

Lieksa vol. 2 Torvet soikoon...

VaskiViikko ja anopin vierailu olivat toisen osan pääkohdat. Olin hankkinut isäsudelle syntymäpäivälahjaksi liput Vaskiviikon Kynttiläkonserttiin. Lahja osui ja upposi.

 

 

Kirkko on kaunis moderni ilmestys Lieksanjoen rannassa. Illan pimettyä kynttilät loivat upean taustan kauniille sävelille.

Anoppini on kauan haaveillut vierailusta Vaskiviikolle ja nyt se toteutui. Kävimme parissa konsertissa, Paaterissa, Ruunaalla ja erästelemässä metsästysmajallamme. Viikonloppu oli tiukkaa settiä, mutta hän nautti. Ostimme molemmat vihreät Raino-tennarit piristämään syksypäiviä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tätä viimeistä maisemaa katsellessa on tehty isoja päätöksiä joiden kanssa nyt eletään. (HIH!)